Alapääpesu

Puhdistuuko alapää todella pelkällä vedellä? Eikös lika ja bakteerit voi olla sellaisia että niistä eroon pääseminen vaatii pesuaineita. Vai onko alapää hyvä puhdistamaan itse itsensä?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Alapään puhtaudesta on hyvä huolehtia päivittäisellä pesulla. Pesuun riittää tosiaan vain vesi ja tarvittaessa intiimialueille tarkoitettu mieto pesuaine. Naisilla emätin puhdistaa sisältä itse itsensä. Voimakkaat pesuaineet tai ”syvähuuhtelut” suoraan emättimen sisään voivatkin tuhota emättimen luonnollista bakteerikantaa ja aiheuttaa tulehduksia.

Myös peniksen peseminen päivittäin on yhtä tärkeää. Tällöin on myös muistettava vetää esinahka taakse, jotta sen alle kertynyt talimainen erite saadaan pestyä pois.

Alapään hyvinvoinnista voi pitää pesun lisäksi huolta esimerkiksi käyttämällä puuvillaisia alusvaatteita tai yön aikana nukkua ihan ilman alushousuja. Alusvaatteita pestessä voi ottaa myös huomioon sen, että voimakkaasti hajustetut pesu- ja huuhteluaineet voivat ärsyttää alapäätä, jolloin miedommat ja hajusteettomat pesuaineet ovat parempi valinta.

Jos sinulla on vielä esimerkiksi alapään terveyteen liittyviä kysymyksiä, voit kääntyä joko terveydenhoitajan puoleen tai lähettää meille uuden kysymyksen, vastaamme siihen mielellämme.

 

Maija Nieminen