Eläinten hyväksikäyttö

Netissä on ollut kohu ulkomaalaisesta fursuittaajasta. Hän on kuulemma chattien mukaan jutellut eläimen raiskaamisen haaveista toisen kanssa. Myös kuvia ja videoita on jaeltu. Hänen syyllisyytensä ei ole vielä selvää (väittänyt, että kyse hänen osaltaan vain fantasioista). Somessa on kova keskustelu tästä todistusaineistosta ja sitä levitellään. Mietin, onko ulkopuolisen luvallista nähdä näitä chatteja ja jaettua materiaalia? Syytetty ei olettanut niiden päätyvän julkisuuteen. Videoilla on sanottu esiintyvän eläinten hyväksikäyttöä. Moni haluaa muodostaa mielipiteen siitä, onko syytetty somehenkilö syyllinen vai ei. Tapaus onneksi on jo virkavallan tutkinnassa, mutta minua häiritsee, kun some ei osaa hiljetä edes sen ajaksi.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Mukavaa, että pohdit, mikä sosiaalisessa mediassa on sallittua ja mikä ei -näin tulisi jokaisen pohtia aika ajoin. Mainitsemassasi tapauksessa kyse on materiaalista, joka ei toisten silmille olisi kuulunut ja materiaali, jonka jakamiseen henkilö ei itse antanut lupaa. Mikäli ajateltaisiin Suomen lakien kannalta asiaa, voisi kyseessä olla yksityiselämää loukkaavan tiedon levittäminen, joka on rikoslain mukaan kiellettyä. Lain mukaan on rangaistavaa, mikäli toimittaa lukuisten ihmisten saataville toisen yksityiselämästä tietoa, kuvia tai videoita niin, että teko aiheuttaa loukatulle vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa. Rikostunnusmerkistön täyttää siis loukkaavan tiedon välittäminen sosiaalisen median foorumilla, kuten keskustelupalstoilla tai tiedon levittäminen esimerkiksi Facebookin, Instagramin, Twitterin tai Snapchatin kautta.

Ihmisillä voi olla erilaisia fantasioita. Kaikki eivät fantasioitaan toteuta, vaan jättävät asian mielikuvien tasolle. Jos näkee jotakin mielestään loukkaavaa tai epäilyttävää materiaalia netissä, kannattaa asiasta vinkata sekä ylläpitoon että poliisille, kuten tässäkin tapauksessa on tehty. Tässä tapauksessa et varmaankaan voinut sille mitään, että tuohon materiaaliin törmäsit, tärkeintä on, ettei levitä materiaalia eteenpäin vaan tosiaan ilmoittaa asiasta viranomaisille, jos kokee sisällön asiattomaksi.

On varmasti turhauttavaa joskus seurata ”somemyllytystä”. Yleisesti ottaen somen varmasti saisi hiljaiseksi ihan omilla valinnoillaan; jos jokainen miettisi ainakin kaksi kertaa, millaista materiaalia jakaa eteenpäin tai mitä kirjoittelee toisista, ei täysin hallitsematonta tilannetta syntyisi. Näin ei joutuisi myöskään rikosoikeudelliseen vastuuseen, mikäli olisikin väärin perustein syyttänyt jotakuta toista pelkkien kuulopuheiden tai varmistamattomien ”faktojen” perusteella.

Toivottavasti jaksat jatkossakin pohtia ja kyseenalaistaa asioita, jotta saat oikeanlaisen kokonaiskuvan asioista. Jos sinua kiinnostaisi jutella tilanteesta lisää tai näkemäsi materiaali vaivaa sinua, voit soittaa neuvontapuhelimeemme, keskustelemme mielellämme asiasta lisää.

Maija Nieminen