Hei. En tiedä mistä muualta asiasta voisin kysyä. Tilanteeni vaivaa...

Hei. En tiedä mistä muualta asiasta voisin kysyä. Tilanteeni vaivaa minua paljon, enkä saa rauhaa ellen voi varmistua mahdollisista seurauksista ihmiselle, joka on minulle tärkeä ja josta olen todella huolissani, mutta joka on rikkonut aikoinaan rajojani ja samalla lakia. Ollessasi 14-16 -vuotias täysi-ikäinen veljeni kosketteli minua, kun luuli minun nukkuvan. Asia toistui 3 kertaa mainittuina ikävuosina, eikä asiaa puitu perheen ulkopuolella.

Ensimmäinen ihminen jolle kerroin oli koulukuraattori, joka jätti asian perheeni kesken sovittavaksi. Asia puitiin aina kun se toistui, mutta minulla oli vahva tunne, että syy koettiin olevan minussa. Tästä on kulunut jo vuosia ja välit perheeseen ja ko veljeen ovat etäiset. Nyt kuitenkin kannan huolta veljeni puolesta. Hän on hakemassa apua jo ala-asteella alkaneisiin mielenterveysongelmiinsa ja pelkään, mitä hänelle käy jos hän tuo tapahtumat ilmi ammattilaiselle.

Hän rikkoi tuolloin lakia, mutta en toivo hänelle merkintää rikosrekisteriin tai muuta rangaistusta. Hoitoa ja apua hän tarvitsee, mutta onko ammattilaisen pakko tehdä ko. tilanteessa aina rikosilmoitus? Ja jos niin käy, mit voin tehdä? Voin mahdollisen rikosprosessin käynnistyttyä olla vaatimatta rangaistusta, mutta en tiedä muusta mitään. Mitä teen?

Pelkään että hän tappaa itsensä jos rikosilmoitus/yms prosessi käynnistyy, mutta se lienee muutenkin ns ajan kysymys jos hän jää ongelmiensa kanssa yksin eikä saa apua. Miten minun kannattaisi toimia? Tämä vaivaa minua todella. Veljeni on viimein hakemassa apua, mutta tämä saattaa hänen asian mahdollisesti tajuttuaan tulla esteeksi. Mitä teen? Kiitos, että olette! Kiitos Sexpo ja Serie-hanke!!!

Hei ja kiitos kysymyksestäsi. On hienoa, että löysit meidät ja rohkenit laittaa meille viestiä aiheesta.

Kerrot että täysi-ikäinen veljesi kosketteli sinua ollessasi 14-16-vuotias ja että tapahtumasta on kulunut jo vuosia. Viestistäsi käy ilmi, miten paljon kannat huolta veljestäsi. Pohdit useassa kohtaa, että mitä voisit tehdä. Olet tehnyt jo hyvin paljon kantamalla huolta veljesi hyvinvoinnista ja laittamalla meille viestin. Samalla kun kuulemme huolesi veljestäsi, haluaisimme kääntää näkökulmaa myös siihen, miten sinä itse jaksat.

Kokemuksesi ja kertomasi siitä, että tapahtuneen syyn koettiin olevan sinussa, kuulostaa varsin raskaalta. Haluamme sanoa sinulle, että rajojesi rikkominen menneisyydessä ei ole nyt eikä ole koskaan ollut sinun vastuullasi. Kuten menneessä niin myöskään nykyhetkessä veljesi tilanne, hänen ajatuksensa, tunteensa ja toimintansa eivät voi olla sinun vastuullasi. Läheinen ihminen tekee aina omat valintansa ja ratkaisunsa, joista hän itse ja vain hän itse on vastuussa. Etenkin sellaisissa tilanteissa, joissa läheinen ihminen on myös rikkonut rajoja, on hyvä pohtia ja tarvittaessa myös rajata yhteydenpitoa omia voimavaroja tarkasti kuunnellen ja säästäen.

Onko sinulla ollut mahdollisuutta käsitellä tapahtunutta muualla kuin koulukuraattorilla ja perheen sisällä? Kuvaamasi kaltaisissa tilanteissa asioiden selvittelyssä on usein apua ulkopuolisesta ammattiavusta. Jokaisen tapa käsitellä asioita on kuitenkin yksilöllinen ja toipumisen teitä on monia: esimerkiksi taide ja kulttuuri, luonnossa liikkuminen, ystäville puhuminen, päiväkirjan pitäminen, eläinten hoitaminen, ammattiapu tai lempeä liikunta vain muutamia mainitaksemme.

Epäiltäessä lapseen kohdistunutta seksuaalirikosta ammattilaisen ilmoitusvelvollisuus on voimassa siihen asti kun teon kokenut henkilö täyttää 18 vuotta. Tämän jälkeen lakisääteinen ilmoitusvelvollisuus päättyy ammattilaisen osalta. Teon kokija voi kuitenkin tehdä tapahtuneesta rikosilmoituksen tämän jälkeenkin.

Vaikka ilmoitusvelvollisuutta (tässä tapauksessa ilmoitusta poliisille ja lastensuojeluun) usein pelätään, on hyvä muistaa, että näillä ilmoituksilla pyritään viime kädessä saamaan apua ja tukea tilanteen kaikille osapuolille. Ilmoituksen tekeminen voi olla jopa helpottavaa henkilölle, joka on rikkonut toisen rajoja ja kantanut syyllisyyttä teoistaan. Asian julki tuleminen voi antaa tekijälle mahdollisuuden sovittaa tekoaan ja kantaa vastuutaan tapahtuneesta.

On hienoa, että veljesi on nyt rohkaistumassa hakemaan apua. Toivoisimme, että tieto avun piiriin hakutumisesta voisi vähentää kokemaasi huolta. Kannustaisimme myös sinua hakemaan itsellesi tukea jos vain mitenkään tunnet että se voisi palvella sinua. Puhuisimme todella mieluusti kanssasi ja meihin voi halutessaan olla yhteydessä anonyymisti. Jos haluaisit jatkaa juttelua meidän kanssamme ja miettiä vaikkapa sopivia tukivaihtoehtoja niin saat varattua ajan neuvontaamme lomakkeella.

Laitamme tähän vielä muutaman yhteystiedon. Finfami tarjoaa monipuolista tietoa ja tukea henkilöille, joiden läheisillä on mielenterveyden haasteita. Jos mikä tahansa rikosprosessiin liittyvä asia mietityttää niin voit kääntyä Rikosuhripäivystyksen puoleen.

Toivottavasti koit vastauksemme hyödyttävän sinua. Paljon voimia tilanteeseesi.

Neuvonnan tiimi