Hei! Masturboinnista.

Olen aloittanut hieman omaan kehooni tutustumisen, mutta edelleen vaivaa usea ongelma.

Emättimeni näyttää peilistä katsottuna erittäin pieneltä ja pelkästään kun yksi sormi käy Emättimeni suulla se sattuu. Olenko sittenkään kypsä kokeilemaan itsetyydytystä?

Olen vain hyväillyt klitorista, sillä se ei satu vaan tuntuu hyvältä. Jos aloittaa itsensä hyväilyn, niin eihän siitä vanhemmille tarvitse kertoa?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Omaan kehoon tutustuminen ja itsensä hyväileminen ovat hyvin yksityisiä tapahtumia ja siksi niistä ei ole pakko kertoa vanhemmille. Ei ole olemassa myöskään mitään oikeaa ikää, jolloin voisi aloittaa itsetyydytyksen; jotkut saattavat testata sitä jo hyvinkin nuorena, toiset vähän myöhemmin ja jotkut eivät koskaan.

Mukavaa, että olet opetellut tutustumaan kehoosi ja tehnyt vain sellaisia asioita, jotka sinusta tuntuvat hyvältä. Kun tekee tässä tapauksessa vain miellyttäviltä tuntuvia asioita, ei tule vahingoittaneeksi omaa kehoaan tai mieltään. Jos siis tuntuu siltä, että emättimeen ei vielä mahdu yhtään sormea, ei kannata myöskään väkisin emättimeensä mitään laittaa.

Ihmisen keho muovautuu läpi elämän ja myöskin emättimessä tapahtuu muutoksia kaiken ikäisenä. Olet tällä hetkellä sen verran nuori, että emättimesi tulee vielä tässä vuosien aikana muovautumaan samankokoiseksi kuin aikuisilla on. Ehkäpä olisi ainakin helpointa aloittaa tuosta klitoriksen hyväilemisestä. Klitoriksenkin hyväily on nimittäin itsetyydytystä, toki jokainen voi itse määritellä tarkemmin, mitä haluaa oman hyväilyhetkensä sisältävänsä. Moni nainen kokee parhaimmaksi tavaksi saada orgasmin juuri klitorista hyväilemällä, mutta vain kokeilemalla voit tietää, mikä on juuri sinulle sopivin tapa tyydyttää itseään.

Seksuaalista mielihyvää voi saada koskettelemalla muitakin kohtia kehossaan. Kun opit tuntemaan kehossasi nämä kohdat, saatat huomata, että emättimesi kostuu, jolloin esimerkiksi sormen laittaminen sisään helpottuu. Hyväilyhetkiin voi ottaa myös liukuvoiteen mukaan, jos tuntuu, että se on tarpeen.

Vain mielikuvitus on rajana mietittäessä itsetyydytystapoja. Toivottavasti löydät jonkin sinulle sopivan tavan ja etenet siihen tahtiin, mikä sinusta itsestäsi tuntuu hyvältä. Jos sinulle heräsi lisää kysymyksiä, voit aina kääntyä terveydenhoitajan puoleen tai lähettää meille uuden kysymyksen, olemme täällä sinua varten. Onnistumisen iloa!

Maija Nieminen