Hei, olen 16v tyttö ja olen miettinyt erästä asiaa jo...

Hei, olen 16v tyttö ja olen miettinyt erästä asiaa jo todella pitkään. Neitsyyden menetystä.. En tietenkään sillä, että kiirehtisin. Tiedän olevani valmis ja haluan tehdä sen, mutta minulla on ongelmia itsetunnon kanssa. Pelkään, että toinen osapuoli seksissä huomaa jotakin, josta ei pidä ja päättää alkaa halveksumaan minua asiasta.. Esimerkiksi hieman isommat reidet, pienet rinnat ja vähän isompi maha.. painan n. 47kg enkä niinkään huolehdi siitä, mutta en kuitenkaan pidä kehostani..

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. On hyvin yleistä miettiä, kelpaako ulkonäöltään toiselle. Seikka saattaa korostua murrosiässä, mutta monille iän karttuminen tuo mukanaan myös itsevarmuutta kuin luonnostaan. Meillä jokaisella on sisäinen tarve tulla hyväksytyksi toisen, itselle tärkeän, henkilön silmissä. Joskus pään sisällä jokin pelko saattaa saada suuremmat mittasuhteet kuin pitäisi ja monesti tuo pelko on myös aivan turha. Sinua voisi ehkä helpottaa ajatus siitä, että myös potentiaalisella seksikumppanillasi saattaa hyvin todennäköisesti olla samanlaisia epävarmoja ajatuksia itsestään ja kehostaan -vaikka sitä ei päällepäin toisesta huomaisikaan. Monesti rakkaan ihmisen näkee myös paljon lempeämpien lasien kautta kuin itsensä näkee. Siksi luultavasti seksikumppanisikin näkisi sinut kauniina juuri tuollaisenaan.

Koetko, että sinulla on noin muutoin ihan hyvä itsetunto? Vai onko jokin tietty tekijä kenties menneisyydessäsi saanut aikaan epävarmoja ajatuksia kehosi suhteen? Millaisissa asioissa olet hyvä ja voisitko esimerkiksi erilaisten harrastusten tai muun tekemisen kautta parantaa kokemusta itsestäsi? Itsetunto kun kumpuaa lopulta vain omien korvien välistä eikä mistään ulkoisesta.

Omista tunteistaan kannattaa aina puhua jollekin toiselle. Jos ei halua jutella kenellekään tutulle, voi puhua esimerkiksi terveydenhoitajan kanssa. Myös seksikumppanille voi kertoa, jos jokin asia mietityttää. Henkisesti kypsä ihminen ei ala halveksua toista tämän kertoessa omista peloistaan tai epävarmuuksistaan vaan pyrkii tukemaan ja kannustamaan toista parhaansa mukaan. Monesti auttaa, kun ensimmäisenä seksikumppanina on joku luotettava henkilö, jonka seurassa tuntuu turvalliselta. Ketään ei saisi myöskään pakottaa toimimaan vasten tahtoaan, eli jos tuntuu siltä, että et esimerkiksi halua paljastaa jotakin kehosi osaa toiselle, on se ihan ok.

Ekaan kertaan voi liittyä etukäteen monia muitakin kysymyksiä, joten jos haluat, voit lähettää meille uuden kysymyksen tai tulla keskustelemaan kyseisestä aihepiiristä sekä itsetuntoon liittyvistä asioista neuvontapuhelimeemme. Ei ole niin kaunista tai komeaa ihmistä, joka ei joskus tuntisi oloaan epävarmaksi. Kaikki ovat kuitenkin hyviä sellaisenaan ja toivottavasti myös itse tiedät, miten kiva tyyppi olet. Kaikkea hyvää sinulle.

Maija Nieminen