Hei olen 28 vuotias nainen ja minulla on ollut yli...

Hei olen 28 vuotias nainen ja minulla on ollut yli 5 vuotta kondylooma, jota hoidettu kaikin eri keinoin, syylät pysyvät tällä hetkellä poissa penslaamalla. Olen sinkku, en harrasta yhdenillanjuttuja. Mutta asia tietysti vaivaa minua aina uudessa suhteessa, joten haluaisin kysyä missä vaiheessa uutta tapailusuhdetta kondyloomasta kannattee kertoa? En ole myöskään antanut kenenään nuolla minua, kun ajattelen että alapääni on ns likainen. Olisiko se kuitenki ok jos syylää ei ole sillä hetkellä?

Hei. Kiitos kysymyksestäsi.

HPV eli ihmisen papilloomavirus on yleisin seksiteitse leviävä virus. Arviolta noin 80% kaikista seksielämänsä aloittaneista saa HPV-tartunnan elämänsä aikana. Kun tapaat uuden kumppanin niin tilastojen valossa on itse siassa melko todennäköistä, että kumppanillasi on tai on ollut HPV-tartunta. Koska HPV-virus voi tarttua myös oireettomana ja kaikille ei tule tartunnasta oireita, suuri osa ihmisistä ei ole tietoisia tartunnastaan.

Yhtä kaikille sopivaa tapaa tai aikataulua seksitauteja koskevalle keskustelulle ei uudessa suhteessa ole. Yksi haluaa ottaa asian puheeksi mahdollisimman aikaisin, kun taas toinen haluaa ensin rakentaa tuttuutta ja luottamusta. Keskustelu mahdollisista seksitaudeista ja niiltä suojautumisesta sekä toivotuista seksitavoista on luonnollisesti hyvä käydä ennen seksuaalista kanssakäymistä.

HPV, kuten mikään muukaan seksiteitse leviävä tauti, ei tee ihmisestä tai hänen kehostaan likaista. Seksiteitse tarttuvat taudit ovat hyvin yleisiä, eikä seksitauteja tarvitse hävetä. Seksitaudeista jutteleminen on jo itsessään keino murtaa seksitauteihin liittyvän häpeän kulttuuria.

Seksitaudeista keskustelu osoittaa vastuullisuutta ja onkin hienoa, että haluat edetä asiassa tavalla, joka huomioi kumppanisi. Kondomin ja suuseksisuojan käyttö on tehokkain tapa estää seksitauteja tarttumasta siitäkin huolimatta, että esimerkiksi HPV:n kohdalla suoja ei ole täydellinen. Jos haluat jutella lisää tai miettiä konkreettisemmin, että miten puheeksi ottaminen voisi sujua juuri sinun kohdallasi, voit soittaa neuvontapuhelimeemme.

Maria Vihlman