Hei, ongelmanani on ehkä haluttomuus. Nautin kyllä seksistä silloin kun...

Hei, ongelmanani on ehkä haluttomuus. Nautin kyllä seksistä silloin kun sitä harrastan, mutta heti seksin jälkeen mielen valtaa häpeä itseäni kohtaan. Varsinkin jos olen tehnyt jotain mikä seksin aikana on tuntunut kiihottavalta ja jännittävältä. Koko seksuaalinen puoli itsessäni tuntuu jotenkin todella irralliselta kaikesta muusta ja pääosan ajasta haluaisin sulkea sen kokonaan pois, vaikka tiedän, että seksuaalisuus kuuluu ihmisyyteen ja sen sulkeminen pois haittaa myös muita elämänalueita.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Seksuaalinen halu vaihtelee elämän aikana ja on tavallista tuntea vähäistä halua tai joskus haluttomuutta. Seksuaaliseen halukkuuteen voivat vaikuttaa hyvin monenlaiset asiat. Häpeä, johon viittaat on yksi yleisimpiä seksuaalisen halun sammuttajia. Häpeän mekanismi on usein sellainen, että se saa kokijansa käpertymään ja sulkeutumaan. Häpeä voi hyvin aktivoitua tilanteissa, joissa tuo ilmi omaa haluaan tai tulee nähdyksi. Seksi voi olla yksi tällainen tilanne.

Hienoa kuulla, että nautit seksistä silloin, kun sitä harrastat. Häpeästä huolimatta on mahdollista nauttia omasta seksuaalisuudestaan ja seksistä. Häpeälle parasta vastalääkettä on sen sietäminen, hyväksyminen ja empaattinen suhtautuminen. Onko sinun mahdollista koittaa suhtautua myötätuntoisesti häpeävään puoleen itsessäsi? Jos myötätunto tuntuu vaikealta, voit koittaa lähteä siitä, että siedät ja hyväksyt häpeän. Voit kokeilla suhtautua häpeään uteliaasti ja kiinnostuneesti. Voit halutessasi esimerkiksi tutustua häpeää käsittelevään kirjallisuuteen tai puhua asiasta luotettavan ihmisen kanssa.

Jos kaipaat keskustelutukea, voit olla meihin yhteydessä puhelimitse tai varaamalla ajan. 

Oona Turunen