Ihastuksen tunteiden hillitseminen

Olen ihastunut ja se aiheuttaa vahvoja tunteita kun tämä tyyppi on samassa huoneessa. Sydän hakkaa, en saa sanoja suusta, huimaa, en keskity asiaan… Onko mitään keinoa saada noita reaktioita vähän lievemmiksi? Sydämen tykytys erityisesti sotkee ajatuksia, en halua pelätä saavani jotain kohtausta 🙂

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Onpa ihanaa kuulla, että olet ihastunut! Ihastuminen voi olla yhtä aikaa mukavaa ja samalla kuitenkin raastavaa, kun ei tiedä toisen tunteista tai on esimerkiksi ikävä toista. Oletko ajatellut ilmaista kiinnostustasi tälle ihmiselle? Se voisi helpottaa oireitasi. Toki jos toinen onkin kiinnostunut, niin sydämen tykytykset saattavat jatkua vielä myöhemminkin.

Mikäli tuntuu siltä, ettet ole valmis kertomaan tunteistasi, voit ihan hyvällä omallatunnolla myös pitää tunteesi itselläsi. Ole huoleti, kaikenlaiset fyysiset oireet lieventyvät ajan kuluessa. Sitä ennen voit vaikkapa yrittää hengittää syvään ja oikein keskittyä hengittämään sisään ja ulos. Voit myös rauhallisesti silitellä kädelläsi itseäsi ja saada sitä kautta kehoa hieman rauhoittumaan. Voit myös etsiä netistä tai kirjoista erilaisia rentoutus- tai mielikuvaharjoituksia, joita voisi mahdollisesti harjoittaa myös toisten läsnä ollessa. Jos fyysisest oireet oikein vaivaavat, kannattaa jutella terveydenhoitajan kanssa, millaisilla rentoutumiskeinoilla juuri sinä saisit parhaimman avun.

Meidän sivuillamme on lisää tietoa ihastumisesta. Myös Nuortennetin sivuilta löydät lisätietoa ihastumiseen liittyen. Kannattaa yrittää ottaa tämä asia positiivisen kannalta ainakin siinä mielessä, että on mukavampi käydä koulussa/ harrastuksessa/ missä tuo henkilö nyt saattuukin olemaan ja elämä voi tuntua myös kevyemmältä kuin tavallisesti.

Toivottavasti saat tunteillesi vastakaikua, mikäli sellaista toivot. Joka tapauksessa tsemppiä ja rentouttavia ajatuksia sinulle jatkoon!

Maija Nieminen