Ilman

Olen ollut kauan ilman naista, jo monta vuotta, ja nyt hämmentää se, että oon alkanut kokea himoa tyttökoiria kohtaan. Tilanne meni jo kerran siihen, että yritin harrastaa seksiä yhden tuttujeni koiran kanssa kun sain olla tovin kahden sen kanssa. En edes osaa kysyä mitään. Olen vaikeassa tilanteessa. Toisaalta jo lapsena kun olin n. 7v muistan että hain kiihotusta eläimistä. Että onkohan tämä sisäsyntyistä, vai onko eläimiin sekaantumista geeneissä?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Mukavaa, että olet lähtenyt pohtimaan fantasioiden syntyyn liittyviä syitä. Ihminen on monimutkainen kokonaisuus ja siksi on vaikeaa sanoa tarkasti, miksi jokin tietty asia synnyttää toisessa kipinän ja toinen taas ei koe mitään kiihotusta asiaa kohtaan. Valitettavasti mitään täysin virallista selitystä fantasioiden syntymiselle ei ole. Joidenkin teorioiden mukaan pohja fantasioille voi löytyä jo lapsuudesta/nuoruudesta, mutta myös muitakin teorioita löytyy.

Millaisia ajatuksia fantasiasi sinussa herättävät? Saavatko ne aikaan esimerkiksi syyllisyyden tunteita vai koetko ne positiivisina? Onko sinulla myös sellaisia fantasioita, joihin ei liity eläimiä? Saatko tyydytystä masturboinnin kautta tai mahdollisesti ihmisten välisessä yhdynnässä? Tällaisia kysymyksiä on hyvä pohtia, kun lähtee kartoittamaan omaa tilannettaan ja sitä, miten edetä tapahtuneen jälkeen.

Fantasioissa ei ole mitään pahaa ja on eri asia fantasioida ajatuksen tasolla kuin toteuttaa fantasiansa. Sinänsä seksi eläimen kanssa ei ole laissa kiellettyä, mutta toisaalta seksi koiran kanssa voidaan tulkita eläinrääkkäykseksi, joka taas on kiellettyä. Mainitsit, että yritit harrastaa seksiä tuttujesi koiran kanssa, mikä sai sinut toisiin aatoksiin? Vai jäikö asia yritykseksi jostakin muusta syystä? Oletko koskaan aiemmin kertonut asiasta kenellekään?

Mikäli sinua kiinnostaisi jutella parisuhteisiin tai fantasioihin liittyvistä asioista, olet tervetullut Sexpoon seksuaalineuvojan ilmaiselle vastaanotolle. Koska tilanteen ilmaiseminen voi tuntua herkkäluontoiselta, voit myös soittaa maksuttomaan puhelinneuvontaamme nimettömänä. Mitään syytä häpeään ei ole, sillä joskus on ihan hyvä pohtia syvällisesti omaa toimintaansa ja sen syitä.

Mukavaa päivänjatkoa sinulle!

 

Maija Nieminen