Klamydia

Minulla todettiin klamydia, mutta kumppanillani ei. Nyt pohdimme voinko minä kuitenkin antaa suuseksiä miehelleni pelkäämättä tartuntaa?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. On hyvä juttu, että haluatte kantaa vastuunne seksitautien ehkäisemisen suhteen. Tosi hienoa, että kävitte tutkimuksissa. Saiko tämä mieskin lääkekuurin vai jäikö hän siis hoitamatta? Kun toisella kumppaneista todetaan klamydia, myös toinenkin hoidetaan samanaikaisesti. Tällöin ei tule tartutettua toista koko ajan puolin ja toisin uudestaan.

Missä vaiheessa oma lääkekuurisi on? Seksistä tulee pidättäytyä ensimmäisen hoitoviikon aikana ja tämän jälkeen tulisi käyttää kondomia kaikissa seksin muodoissa jälkitarkastukseen asti. Mikäli siis jälkitarkastusta ei ole vielä ollut tai kumppania ei ole hoidettu, olisi tärkeää harrastaa suuseksiä kondomin kanssa. Naiselle suuseksiä annettaessa taas tulisi huolehtia suuseksisuojan käyttämisestä, jotta tartunnat vältettäisiin.

Toivottavasti tauti olisi jo taltutettu ja pääsisitte nauttimaan seksistä ilman sen suurempia huolia. Mikäli asia vielä vaivaa, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen, jolta saatte tarkempia ohjeita juuri teidän tilanteeseenne.

Maija Nieminen