Kuinka suuri mahdollisuus ei-toivottuun raskauteen?

Edelliset kuukautiseni alkoivat 26.12. viime kuussa, ja kestivät n. 5-6 päivää. Nyt 7.1. harrastin seksiä kumppanin kanssa – hänen sormillaan saattoi olla touhutippoja, joilla hän ihan pienen hetken sormetti emätintäni. Yhdyntä tapahtui kuitenkin kondomin kanssa loppuum asti, eikä se hajonnut kesken. Nyt minua kuitenkin pelottaa mahdollinen vahinkoraskaus niiden touhutippojen takia – hieman alle vuorokauden sisällä tapahtuneesta ostin ja otin ellaone-jälkiehkäisypillerin. Varauduin myös raskaustesteihin mikäli kuukautiset myöhästyvät (niiden pitäisi alkaa 23.1.)

 

Miten suuri riski raskauteen on pelkistä noista touhutipoista sormissa? Otettakoon tähän huomioon vielä pari seikkaa joilla voi olla vaikutusta:

 

– Edellisen kerran seksiä harrastettiin kondomin kanssa loppuun saakka vain pari päivää aiemmin

 

(5.1.) tuosta ”vahinkohetkestä” (ajankohta seksille sijoittui iltamyöhään). Voiko yhden välipäivän aikana mahdolliset säilyneet siittiöt poistua miehen peniksestä esim. säännöllisellä pissalla käymisellä, jotta niitä ei olisi ollut myöhemmin sitä seuraavana päivänä touhutipoissa ”vahingon” aikaan?

 

-Arvioin ovulaationi ajankohtaa netin eri laskureilla, joka sitten ilmeisesti olisi osunut alkamaan lähes samaan aikaan tai lähipäivinä tuon ”vahinkopäivän” kanssa. Tämä seikka pelottaa siinä mielessä että pelkään ehkäisyn olevan tehoton mikäli hedelmöitys olisikin jo tapahtunut. Kiitän vastauksesta etukäteen, olen kuumeisesti mahd. luotettavan tiedon tarpeessa!

Hei ja kiitos kysymyksestäsi.

Raskaaksituleminen siten, että touhutippoja sisältävä erite päätyisi käsien kautta emättimeen, on äärimmäisen epätodennäköistä. Olet lisäksi ottanut Ellaone-jälkiehkäisytabletin ohjeen mukaisesti. Kyseinen valmiste viivyttää ovulaatiota, mikäli sitä ei ole tapahtunut.

Vaikka kuvaamasi perusteella raskaus ei kuulosta todennäköiseltä, olet ostanut valmiiksi raskaustestin asian varmistamiseksi. Tämä on erinomaisen hyvä toimintatapa, sillä viime kädessä varmuuden raskaudesta saa vain tekemällä testin. Eri testien herkkyys raskauden havaitsemiseen vaihtelee hieman, mutta useimmiten testitulos näkyy vähän kuukautisten oletetun alkamisajan jälkeen. Lisätietoa eri testien ominaisuuksista saat apteekista.

Raskauden pelko voi toisinaan tuntua lamaannuttavalta. Asiaa voi olla hurjan vaikea olla murehtimatta. Murehtimisen huono puoli on kuitenkin se, että siitä ei useinkaan ole lohtua tai apua, pikemminkin päin vastoin. Murehtiessa voi olla hyödyllistä tehdä lista niistä asioista, joihin tällä hetkellä voi vaikuttaa ja niistä asioista, joihin ei voi vaikuttaa.

Kuulostaa siltä, että olet tehnyt kaiken voitavasi raskauden ehkäisemiseksi sen jälkeen, kun touhutippaeritettä on kulkeutunut emättimeesi. Nyt ei voi muuta kuin odottaa, jotta saat tilanteeseesi varmuuden. Murehtimisesta huolimatta voit yrittää keskittyä niihin asioihin, jotka tällä hetkellä elämässäsi ovat mielekkäitä ja tuovat sinulle hyvää oloa. Harjoituksia stressin hallitsemiseen löydät esimerkiksi täältä.

Lisätietoa erilaisista ehkäisyvaihtoehdoista löydät täältä. Etenipä tilanteesi miten tahansa niin tukea on saatavilla sekä terveysasemaltasi että vaikkapa puhelinpäivystyksestämme tai neuvonnastamme. Kun odottelet kuukautisiasi niin muistathan, että stressi saattaa itsessään viivästyttää kuukautisten alkua.

Kaikkea hyvää sinulle!

 

Maria Vihlman