lapsikiinnostuneisuus

Hei. Olen 25 vuotias. Olen seksuualisella mielellä kiinnostunut lapsista, noin 6 v – murrosikäiset. Mutta siis myös ns aikuiet naiset kiinnostaa. Olen muutama vuosi sitten käynyt juttelemassa kiinnostuneisuudestani lapsiin ammattilaisella. Tuolloin aihe ahdisti. Nyt olen ns sinut asian kanssa ja hyväksyn tilanteen eli okei esim onpas hyvän näköinen lapsi ja saatan kotona fantasioida ja tälle tasolle on aina jäänyt eikä ole ollut yritystä eikä haluja toteuttaa mitään. Tiedostan kuinka suuri tuho olisi lapselle että minulle jos tekisin todeliuudessa jotain ja osaan jättää fantasian tasolle. Pois tätä ei saa ikinä minusta. Mutta kun tämä on ns osa minua niin silloin tällöin haluan tavallaan toteuttaa tätä eli siis oman pääni sisällä. Silloin tällöin katselen netistä ja youtubesta lasten kuvia ja videoita ja itsetyydytän (laillista materiaalia) Tuo kuitenkin on alkanut mietityttää että onko riskiä jos katselen lapsiin liittyvää materiaalia että yks kaks haluankin tehdä jotain sairasta vaikka nyt 100 prossan varma etten halua enkä pysty. Katselen kuitenkin enemmän oman ikäisiä naisia. Eli pitäiskö mun yrittää jättää ajatukset fantasiat vain omaan päähän eikä ns ruokkia niitä kuvilla ja videoilla? Mutta toisaalta nyt en vahinkoita ketään ja toteutan fantasiaa turvallisesti. Mitä pitäisi tehdä?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Hyvä, että otat yhteyttä aiheesta, joka mietityttää sinua. Oletkohan jo tutustunut Mielenterveystalon seksuaalinen kiinnostus lapsiin omahoito-oppaaseen verkossa? Löydät sen täältä. Voit löytää siitä apua pohdintojesi tueksi, kuten fantasioiden ja tekojen erottamiseksi toisistaan. Tällä hetkellä koet, että olet varma siitä, ettet halua tai pysty tekemään mitään, joka vahingoittaisi lasta. Vaikutat olevasi kuitenkin huolissasi mahdollisista riskeistä siirtyä fantasian tasolta tekoihin katsoessasi lasten kuvia netistä. Suosittelisin, että ottaisit yhteyttä keskusteluapua tarjoavaan tahoon, jotta voisit pohtia asiaa luotettavan ja asiantuntevan työntekijän kanssa puhelimitse tai kasvotusten. Keskusteluapua tarjoavat  SeriE-hanke pääkaupunkiseudulla, SERITA-hanke Oulussa ja Välitä!-yksikkö Tampereella. Yhteyttä voit toki ottaa, vaikka et asuisi kyseisellä paikkakunnalla. SERITA ylläpitää myös matalan kynnyksen päivystyspuhelinta.

Iina Yläpihlajajärvi & Anni Ahtola