Millaisissa seksiasennossa penis ei luiskahda pois?

Mitkä on yleisimmät seksiasennot? Mitä me voidaan tehdä, kun pippeli luiskahtelee yhdynnässä ulos, vaikka erektio on hyvä?

Hei, ja kiitos kysymyksestäsi.

Vuonna 2018 Ilta-Sanomat teki kyselyn suomalaisten lempiseksiasennosta ja siihen vastasi 26 000 ihmistä. Vastausten perusteella seksiasennoista nautinnollisin on takaapäin-asento. Naisista kaksi viidestä pitää sitä suosikkinaan ja miehistä lähes puolet. Onneksi kenenkään ei kuitenkaan tarvitse tuijotella tilastoja tai pohtia muiden asentoja, sillä seksipartnerit päättävät yhdessä siitä, mikä tuntuu hyvältä.

Kysyt miten vähentää peniksen luiskahtamista emättimestä. Usein peniksen pois luiskahtaminen johtuu siitä, että olette jollain tavalla asentojen puolesta väärässä kulmassa toisiinne nähden. Tätä tapahtuu kaikille ja se yleistä. Moni on saanut apua esimerkiksi siitä, että laittaa tyynyn pepun tai lantion alle.

Asentojen suhteen kaikki sellainen, jossa olette suhteellisen lähellä toisianne ovat hyviä.

Voitte kokeilla ns. ratsastajaa, jossa peniksellinen makaa selällään ja kumppani on hänen päällään. Tuolloin kannattaa keskittyä siihen, että liike on enemmänkin kehojen myötäistä kuin että se olisi pomppivaa ylös-alas-liikettä.

Myös lähetyssaarnaaja-asento on hyvä. Yhdyntä myös tuntuu syvemmällä, kun alla oleva nostaa jalkansa päällä olevan olkapäille.  Jos liikkeet (ulos-sisään) ovat liian pitkiä ja hyvin nopeita,  penis luiskahtaa helpommin emättimestä tai peräaukosta ulos, siksi on hyvä etsiä liikerata joka on tarpeeksi lyhyt sekä rauhallinen.

Jos käytätte liukuvoidetta, ensi kerralla voisitte miettiä tarviiko sitä ollenkaan tai käyttäisittekö sitä hieman vähemmän. Jos teillä molemmilla on yhdyntäseksin aikana tapana liikkua ja liikuttaa lantiotanne yhtäaikaa, sekin voi aiheuttaa sen, että penis luiskahtaa pois. Ehkä voitte kokeilla sitä, että vain toinen liikkuu.

Seksissä tämä on tosi tavallinen juttu, kokeilemalla löydätte teille sopivat asennot ja tahdin.

Neuvonnan tiimi