Moi! Olen 19v ja solmussa itseni ja naiseuteni kanssa. Olen...

Moi! Olen 19v ja solmussa itseni ja naiseuteni kanssa. Olen aina ollut hieman maskuliinisempi nainen. Tai siis pienenä tykkäsin leikeissä ja elokuvissa samaistua miehen rooliin. Silti tiesin aina olevani nainen. Se ei ennen häirinnyt minua. Olin vain oma itseni. Kuitenkin nykyajan kaikki transkokemukset ovat saaneet minut hämilleni. En millään haluaisi olla mikään trans. Ajatus etoo. Kaikki on vain nykyaikana niin sekavaa.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. On ihan luonnollista pohtia sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä seikkoja. Nykyaikana voi kohdata mediassa hyvin erilaisia elämäntarinoita. On silti täysin sallittua kokea olevansa syntynyt biologisesti omaksi kokemaansa sukupuoleen. Jokainen ihminen on oma yksilönsä ja siksi on hienoa, että myös sinä olet uskaltanut olla juuri sellainen kuin olet.

Ei ole olemassa mitään yhtä oikeaa tapaa olla nainen. Etenkin lapsuudessa oman identiteetin muokkautumiseen kuuluu paljon roolileikkejä, joiden kautta muovataan omaa minäkuvaa. Jos kaikki ihmiset laitettaisiin seisomaan keskelle janaa, jonka ääripäissä olisi esimerkiksi feminiinisimmät naiset tai maskuliinisimmat miehet, harva sijoittuisi täysin janan ääripäihin. Tuloksena olisi lähinnä hajaantunut joukko, joista suurin osa seisoisi janan eri kohdissa. Maskuliiniset asiat eivät vähennä naiseuttasi, ne luovat kokonaisuuden, josta muodostuu ”Sinä”.

On hienoa, että haluat pohtia ja kyseenalaistaa asioita. Voit olla jatkossakin juuri sellainen kuin sinusta itsestäsi tuntuu sopivimmalta. Jos tuntuu siltä, että asia silti painaa sinua tai haluaisit jutella tilanteestasi, saa meidän neuvontapuhelimemme puoleen aina kääntyä. Yksin ei tarvitse asioita miettiä, olemme täällä sinua varten.

Neuvonnan tiimi