Monen tytön kanssa hengailu

Hei! pääsin juuri lukioon jossa olen tutustunut moneen eri tyttöön. Ja olen lähtenyt iskemään aika monta samaan aikaan.

Onko tämä paha asia jos harrastan seksiä toisen tytön kanssa ja sitten seuraavana iltana toisen.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Sinua mietitytti, onko paha asia harrastaa seksiä ensin yhden tytön kanssa ja seuraavana iltana toisen. Tilanteessa ei sinänsä ole mitään pahaa, mutta tiettyjä asioita on hyvä ottaa huomioon.

Kerroit, että olet aloittanut juuri lukion, tutustunut siellä moniin eri tyttöihin ja lähtenyt iskemään useampaa yhtä aikaa. Toisiin ihmisiin tutustuminen ja flirttailu on usein piristävää ja kutkuttavaa. On toki hyvä ottaa huomioon toisen ihmisen tunteet. On nimittäin mahdollista, että toinen osapuoli kokeekin syvempiä tunteita sinua kohtaan ja odottaa tutustumiselta enemmän. Jos ei ole halukas sitoutumaan vakavammin, niin avoimuudella ja rehellisyydellä voi välttyä mahdollisilta ikäviltä seurauksilta. On hyvien tapojen mukaista kertoa heti tutustumisen alkuvaiheessa, että millä mielellä on seuraa hakemassa.

Kun kaikki osapuolet ovat tietoisia tilanteesta ja suhtautuvat siihen myöntämielisesti, niin silloin seksistä voivat kaikki nauttia hyvin mielin, niin usein kun haluaa ja niin monen kanssa kuin haluaa. Jos seksikumppaneita on useita, niin on erityisen tärkeää huolehtia turvallisuudesta, käyttää kondomia ja käydä säännöllisesti seksitautitesteissä.

 

Raisa Hyväri & Oona Turunen