Mulla oli 5 päivää sitten yhden jätkän kanssa treffit ja...

Mulla oli 5 päivää sitten yhden jätkän kanssa treffit ja homma eskaloitui sit panemiseen useaankin otteeseen. Hetken huumassa kulli kuitenkin kävi mun sisässä yhden työnnön verran eikä ehkäisyä ollut. Kaks päivää seksikerran jälkeen mulla oli niin kamalat alavatsakivut koko päivän, etten pystynyt muuta kuin makaamaan. Olikohan seksi turhan rajua vai mistä vois johtua? Lisäksi oon ravannu kusella nyt koko ajan sekä parina aamuna vähän paha olo. Onko suuri todennäköisyys raskaudelle?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Alavatsakivut voivat johtua hyvin erilaisista syistä, mutta on mahdollista, että raju seksi voi aiheuttaa kipua jossakin päin kehoa. Vaikka kuvaamasi oireet voivat viitata raskauteen, on epätodennäköistä, että raskausoireet alkaisivat heti kahden päivän päästä yhdyntäkerrasta. Siksi olisi hyvä sulkea pois esimerkiksi virtsatietulehduksen tai emätintulehduksen mahdollisuus. Mainitsit, että ehkäisyä ei ollut, joten olisi hyvä myös varmuuden vuoksi käydä seksitautitesteissä. Ikävien oireiden kanssa ei ole mukavaa elää, joten kaikkein parhaimman tiedon ja avun saisit varaamalla ajan lääkärille, joka voisi tarkistaa, mikä tilanteesi taustalla on.

Suojaamattomassa yhdynnässä on valitettavasti aina raskauden mahdollisuus. Kuvaamassasi tilanteessa riski saattaa olla kuitenkin hyvin pieni, etenkin, jos siemennestettä ei päässyt emättimen alueelle. Jatkossa olisi tärkeää varmistaa ehkäisy esimerkiksi kondomin avulla. Mikäli raskaus ei ole toivottu, on suojaamattoman seksin jälkeen hyvä muistaa jälkiehkäisyn käyttö. Tällä hetkellä tilanteesta on kuitenkin jo ilmeisesti sen verran aikaa, että on varmempi odottaa, alkavatko kuukautisesi ajallaan ja tehdä raskaustesti heti, jos kuukautisia ei kuulu. Myös tällaisessa tilanteessa voi olla yhteydessä lääkäriin, jolta saa tarkemmin neuvoja omaan terveydentilaan liittyen.

Toivottavasti olosi on jo parempi. Jos sinulle heräsi vielä kysymyksiä, voit olla yhteydessä neuvontapuhelimeemme.

Neuvonnan tiimi