Olen 32-vuotias nainen.Ahdistus, häpeä ja pelko ovat värittäneet suhtautumistani seksiin...

Olen 32-vuotias nainen.Ahdistus, häpeä ja pelko ovat värittäneet suhtautumistani seksiin ja seksuaalisuuteeni.En ole pystynyt nauttimaan seksistä, joskus se on ollut hetkittäin kivaa ja toivoisin elämääni enemmän nautintoa ja iloa myös seksin ja seksuaalisuuteni hahmottamisen kautta. Olen kuitenkin oppinut ajattelemaan, että seksi on epämiellyttävää ja olen viallinen,koska esim. en ole koskaan saanut orgasmia.Minulla on vaikeuksia tunnistaa tarpeitani ja halujani ja ilmaista niitä. Mitä tehdä?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Seksuaalisuus on moniulotteinen ja syvällinen osa meitä. Monet tuntevat seksuaalisuuteen liittyvää häpeää. Osittain siksi, että seksi ja seksuaalisuus ovat yhteiskunnassamme olleet pitkään hävettäviä ja vaikeita asioita. Jokaisella meistä on lisäksi yksilöllinen seksuaalihistoriamme, joka vaikuttaa kokemuksiimme tänä päivänä. Omaa seksuaalisuutta ja siihen liittyvää häpeää, pelkoa ja ahdistusta on kuitenkin mahdollista työstää ja lieventää.

Se, ettei saa orgasmia, ei tee kenestäkään viallista. Orgasmivaikeudet ovat tavallisia, vaikkei niistä usein puhuta ääneen. Jos seksistä on karttunut enimmäkseen ikäviä kokemuksia, on ymmärrettävää, ettei siihen liity kummoista nautintoa. On syntynyt ikään kuin kielteinen kehä seksiin liittyen. Kun tuon ajatusten, tunteiden ja toiminnan kehän tunnistaa, on siitä mahdollista astua ulos ja luoda uusi myönteinen kehä.

Nauttimista ja seksin tekemistä voi ja kannattaa harjoitella, aivan kuin muitakin elämän taitoja. Uuden opetteleminen ei aina ole helppoa, vaan hyödyksi on, jos mukana on kärsivällisyyttä, useita toistoja, kunnioitusta ja myötätuntoa itseä kohtaan ja lisäksi joku luotettava ihminen, joka kannustaa. Samoin opittuja uskomuksia itsestä on mahdollista työstää ja päivittää. Onko sinun enää tarpeellista ajatella, että seksi on epämiellyttävää tai että olisit viallinen?

Kerrot, että seksi on ollut hetkittäin kivaakin. Mitä noissa hetkissä on tapahtunut? Mikä on mahdollistanut kokemuksen, että siinä hetkessä seksi onkin ollut kivaa? Ehkä sieltä löytyy vihje siihen suuntaan, jossa nautintoa voi syntyä jatkossakin. Mikä sytyttää sinut elämässä yleisesti? Minkälaisia fantasioita sinulla on? Omien tarpeiden ja halujen tunnistaminen ja ilmaiseminen on tärkeää oman seksuaalisen nautinnon löytymisessä. Sinulla on lupa nauttia seksuaalisuudestasi ja saada siitä iloa.

Toivotan sinulle antoisaa tutkimusmatkaa oman nautinnon, tarpeiden ja halujen äärelle! Tukea matkalle voi hakea esimerkiksi seksuaalineuvonnasta. Ole rohkeasti yhteydessä meihin ja varaa aika, jos haluat keskustella tarkemmin.

Oona Turunen