Olen muutaman kerran yrittänyt seksiä tyttöystäväni kanssa, mutta se ei...

Olen muutaman kerran yrittänyt seksiä tyttöystäväni kanssa, mutta se ei tahdo onnistua. Esileikeissä penikseni saa hyvän erektion, mutta kun tositoimet pitäisi alkaa ja kondoomia aletaan rapisuttelemaan se lopahtaa eikä tahdo millään nousta. Olen siis 16v poika.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Hienoa, että huolehditte seksin turvallisuudesta kondomin avulla. Kuvaamasi tapahtuma on monille tuttu, eli et ole tilanteessasi yksin. Erektio voi laskea hyvin erilaisista syistä; joskus erektio menetetään, kun esimerkiksi seksuaalisesti kiihottava tilanne keskeytyy. Monesti seksiin eteneminen saattaa olla myös jännittävä tilanne ja suorituspaineet kondomin laittamisen, erektion, tai itse yhdynnän suhteen voivat lisäksi vaikeuttaa erektion ylläpitämistä. Miten tilanteet ovat edenneet erektion laskemisen jälkeen?

Oletko kokeillut, onnistutko säilyttämään erektion, jos itsetyydytyksen yhteydessä käytät kondomia? Kondomin käyttöä voi harjoitella joko yksin tai tyttöystävän kanssa tilanteissa, joissa ei ole välttämätön pakko edes edetä yhdyntään. On myös hyvä muistaa, että erektio voi tulla aina uudestaan, kunhan antaa keholleen pienen palautumisrauhan. Kondomin asettamista voi testata ottamalla harjoittelun osaksi seksuaalista kanssakäymistä esimerkiksi niin, että tyttöystäväsi laittaa kondomin paikoilleen. Kondomipakkauksen voi myös avata ennen hyväilyjen aloittamista, jolloin aikaa ei kulu liikaa rapisteluun.

Kuvaamasi tapahtumat voivat turhauttaa ja aiheuttaa muitakin tuntemuksia. Omista tunteistaan kannattaa puhua kumppanilleen ja yhdessä voitte pohtia, mikä tapa olisi teille parhain saada molemminpuolista seksuaalista nautintoa. Jos yhtään tuntuu siltä, että kaipaisit lisää neuvoja tai muuten keskustelua asiaan liittyen, voisi sinua/teitä hyödyttää soittaminen neuvontapuhelimeemme. Lisätietoa ekasta kerrasta löytyy vielä täältä.

Neuvonnan tiimi