Ollut jo pari vuotta esinahassa peniksen päässä sellaisia isoja rykelmiä...

Ollut jo pari vuotta esinahassa peniksen päässä sellaisia isoja rykelmiä jotakin näppylöitä mietin että mitä niille pitäisi tehdä kun eivät näytä oikein mukavalle

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Peniksessä voi olla hyvin erilaisia näppyjä ja niitä voi ilmetä kaikilla miehillä jossain vaiheessa elämää. Kyse voi olla ihan tavallisesta ihon rakenteesta, tulehtuneista karvatupeista, talinäppylöistä tai helmiäisnystyistä. Kaikki tällaiset näpyt ovat vaarattomia ja niiden hoitoon ei tarvita mitään sen erikoisempaa konstia. Hyvä henkilökohtainen hygienia riittää.

Joskus näppylät voivat johtua myös seksitaudista. Mikäli suojaamatonta seksiä on harrastettu, olisi hyvä käydä seksitautitesteissä. Myöskin molluskoita, eli ontelosyyliä, voi esiintyä peniksen alueella. Molluskan tunnistaa siitä, että näpyn keskellä on ”napa”, eli pieni syvennys.

Ovatko näppylät olleet koko ajan niitä samoja näppylöitä kuin pari vuotta sittenkin vai vaihteleeko näppyjen paikka? Esimerkiksi tällaisia seikkoja voi pohtia rajatessaan syitä näpyille. Koska asia vaivaa sinua, olisi parhainta jutella asiasta lääkärin kanssa, sillä nettineuvonnan kautta on vaikeaa sanoa varmasti, mistä tapauksessasi on kyse. Toivottavasti saat asiaasi pian selvyyden ja tilanne ei enää huoleta sinua.

Neuvonnan tiimi