Pieni patti häpyhuulessa

Hei! Minulle ilmestyi pieni, nuppineulan pallopään kokoinen patti klitoriksen viereiselle alueelle häpyhuuleen. Se on ollut kipeä ja on kuin valkopää tavallisella iholla, paitsi että kovempi ja ns kiinteämpi. Mikä kyseinen patti voisi olla ja menisikö se ajan kanssa itsekseen pois?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Häpykummun ja häpyhuulten alueella on runsaasti talirauhasia ja aivan kuten muuallakin kehossa, myös alapään alueella olevat talirauhaset voivat tukkeutua, jolloin alueelle voi muodostua finnejä. Vulvan limakalvoalueelle voi ilmestyä myös kystia eli eräänlaisia limakalvon alla tuntuvia nesterakkuloita. Niin kystat kuin finnitkin ovat hyvin yleisiä ja täysin vaarattomia, mutta ne voivat tietysti kipeytyessään tai tulehtuessaan aiheuttaa paljonkin epämukavuutta.

Erilaisten alapään alueen finnien ja kystien ilmaantumisen voi itse vaikuttaa melko vähän, mutta päivittäisillä huolellisilla vesipesuilla ja alusvaatteiden vaihdolla voit tehdä sen mikä tehtävissä on. Jos tapanasi on sheivata eli poistaa hävyn alueen karvoja ajelemalla voi käydä myös niin, että sheivatut karvat alkavat kasvamaan sisäänpäin. Myös tästä voi siis aiheutua kipeitä patteja ajellulle alueelle. Sheivatessa kannattaa muistaa käyttää aina mahdollisimman puhdasta vain intiimialueen ajeluun varattua terää ja mielellään myös jonkinlaista terän liukumista helpottavaa valmistetta, kuten sheivausgeeliä tai vaikka perusvoidetta.

Yleensä kystat ja alapään alueen finnit häviävät ajan kanssa itsekseen, mutta jos niistä tuntuu olevan kovasti vaivaa tai vaiva pitkittyy, voit käydä näyttämässä niitä joko omalle lääkärillesi tai hoitajalle esimerkiksi terveysasemalla tai opiskelijaterveydenhuollossa. Itse näitä näppyjä ei kannata puristella tai yrittää puhkaista, sillä tämä lisää näpyn alueen kipua ja tulehdusriskiä.

Jarna Rintaniemi & Maria Vihlman