Saako seksin äänet kuulua naapuriin. Asun poikaystäväni kanssa kerrostalossa, ja...

Saako seksin äänet kuulua naapuriin. Asun poikaystäväni kanssa kerrostalossa, ja yläkerrasta kuuluu monena iltana viikossa sängyn natinaa ja naisen huokailua, joskus kimeitäkin ääniä. Itse tunnen silloin oloni vaivaantuneeksi. Itse yritän aina olla hiljaa seksin aikana, etteivät muut kuulisi. Harrastamme sitä kyllä 5-6- kertaa viikossa. Poikaystäväni haluaisi minunkin huokailevan kuten pornossa. Nyt hän kyselee minulta usein saanko nautintoa lainkaan. Äänet taitavat kuulua yleensä yhdyntään.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Noin yleisesti ottaen kerrostalossa saavat kuulua normaalit elämään liittyvät äänet, joiksi myös seksiäänet voitaisiin laskea. Kerrostaloissa on kuitenkin määrätty järjestyssääntöihin, että meteliä ei saisi kuulua tiettynä ajanjaksona yöaikaan. Tällöin olisi siis hyvä miettiä myös naapureita, vaikka tekisikin jotain sellaista, josta lähtee normaaliin elämään kuuluvaa ääntä. Jos asia vaivaa, kannattaa kääntyä isännöitsijän puoleen.

Onko tämä poikaystäväsi toive ääntelyä kohtaan tullut puheeksi vasta tapahtuneiden myötä vai onko teema leijunut ilmassa jo aiemmin? Millaisia ajatuksia poikaystäväsi toive sinussa herättää? Jokaisella on oikeus äännellä tai olla ääntelemättä seksin aikana. Ääntely ei myöskään ole suoraan verrannollinen nautinnon määrään nähden, nauttia voi myös hiljaakin. Jos siis sinusta tuntuu siltä, että ääntely ei ole sinulle luonnollinen tapa seksin yhteydessä, ei sinun ole pakko äännellä. Oletko itse pystynyt kertomaan oman näkökulmasi tähän ääntelyyn liittyvään asiaan? On hyvä jutella kumppaninsa kanssa molemminpuolisesti omista toiveistaan ja siitä, mikä tuottaa itselle nautintoa.

Jos asia tuntuu painavan vielä mieltäsi, olet aina tervetullut juttelemaan kanssamme teemaan liittyen esimerkiksi neuvontapuhelimen kautta. Halutessanne voitte myös yhdessä soittaa meille, juttelemme kanssanne mieluusti. Kaikkea hyvää sinulle.

Maija Nieminen