seksiunet

Mitkä asiat vaikuttavat siihen, näkeekö ihminen seksiunia vai ei? Onkohan vilkas mielikuvitus miten tärkeä? Tai vilkas seksielämä.

Hei ja kiitos kysymyksestäsi.

Se, miksi näemme unia tai miksi näemme juuri sellaisia unia kuin näemme, on osin mysteeri vielä tutkijoillekin. Aiheesta on olemassa erilaisia teorioita ja näkemyksiä.

Näyttöä on siitä, että unimaailmassa käsitellään usein lähiaikojen (esim. edeltävä päivä) tapahtumia tai erityisen merkityksellisiä tapahtumia. Tämän ajattelun valossa esimerkiksi seksin harrastaminen ennen unta saattaisi näyttäytyä jotenkin unessa. Yhtä hyvin uneen voisi kuitenkin valikoitua jokin muu tapahtuma tai teema edeltävältä päivältä. Tapahtumat voivat myös saada unessa aivan erilaisen muodon kuin arkitodellisuudessa.

On tärkeä muistaa, että ihminen ei ole vastuussa uniensa sisällöistä. Unien maailmassa ihminen toimii usein tavoilla, joilla hän ei arjessa toimisi. Unien muistamisessa on myös suuria yksilöllisiä eroja – joku kokee unimaailmansa vilkkaaksi ja joku taasen ei juurikaan muista uneksivansa. Jos omia uniaan haluaa pohtia niin se kannattaa tehdä uteliaalla, tutkailevalla mielellä ilman pyrkimystä tiukkoihin tulkintoihin tai johtopäätöksiin. Jos kokee jonkin unen toistuvasti häiritseväksi tai ahdistavaksi, on asiasta hyvä keskustella esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisen tai muun luotettavan henkilön kanssa.

Maria Vihlman