Toisen kanssa runkkaaminen

Olen joskus aamulla suihkussa yhtä aikaa isoveljeni kanssa. Hänellä seisoo joka kerta, ja hän alkaa runkata kuin näyttääkseen minulle miten sitä tehdään. Monesti hän on yllyttänyt siihen minuakin. Mutta minulla ei koskaan ole edes seisonut veljen nähden, ja olisi kiusallista muutenkin runkata hänen katsellessa. Se ihmetyttää veljeäni. Pitäisikö meidän alkaa runkata yhdessä? Nolottaa myös, kun minun pippeli on niin pieni. Kasvaakohan se enää? Olen 14.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Runkkaaminen mielletään yksityiseksi asiaksi ja toisen edessä ei ole soveliasta runkata, jos toiselta ei ole kysynyt lupaa. Joitakin tilanne voi kiinnostaa fantasian tasolla ja tämä on sallittua. Oikeassa elämässä jokaisella on kuitenkin seksuaalinen itsemääräämisoikeus kehonsa suhteen sekä päätäntävalta siihen, katseleeko toisen runkkaamista tai haluaako runkata toisen nähden. Epämukavissa tilanteissa kannattaa sanoa toiselle, ettei toisen toiminta tunnu itsestä hyvältä ja että jokaisella tulisi olla rauha käydä suihkussa. Epämiellyttävistä tilanteista kannattaa myös poistua toiseen huoneeseen, jos toinen ei kunnioita omia toiveita.

Jokaisen pippeli on omanlaisensa ja kasvaa yksilölliseen tahtiinsa. Kehossasi saattaa vielä tapahtua luonnollisia murrosiän muutoksia, joten ei kannata olla huolissaan asiasta. Pippelin koko ei määritä ihmistä millään tavalla ja niin kauan kuin virtsaaminen, erektiot tai mahdolliset siemensyöksyt onnistuvat, voit olla huoletta asian suhteen.

Et ole tehnyt mitään väärää tilanteessasi ja keskustelu aikuisen kanssa veljesi käytöksestä voisi helpottaa oloasi. Myös meille on mahdollista jutella niin ihmissuhteista kuin kehoon liittyvistä asioista. Autamme sinua mielellämme ja neuvontapuhelimen yhteystiedot löydät täältä.

 

Neuvonnan tiimi