Turhauttaa, itkettää enkä tunne itseäni haluttavaksi avomieheni silmissä. Seksiä on...

Turhauttaa, itkettää enkä tunne itseäni haluttavaksi avomieheni silmissä. Seksiä on 1-4krt/kk. Viimeaikoina vain kerran kuussa. Minulle liian vähän. Saan vain pakkeja, jotka ei tee alhaiselle itsetunnolleni hyvää. En ole päällekäyvä, hygieniani on hyvä, muuta läheisyyttä on ja huomioin ja kehun miestäni, silti seksiä ei tipu, joka on tärkeää minulle. Yritän ymmärtää, en tiedä kuinka pitkälle ymmärrykseni enää riittää. Mies kehuu/sanoo rakastavansa minua erittäin harvoin. Minä taas monesti viikos

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Seksuaalinen halukkuus vaihtelee elämän aikana ja on hyvin tavallista, että parisuhteessa tulee tilanteita, joissa seksihaluissa on eriparisuutta. Haluttomuudesta voi tulla parisuhteessa ongelma lähinnä silloin, kun tilanne on toistuvasti sama ja seikka vaivaa toista osapuolta. Kauanko tilanne on teidän kohdallanne jatkunut? Halukkuuteen voivat vaikuttaa erilaiset tekijät, kuten väsymys, stressi, sairaudet, lääkkeet tai esimerkiksi hormonaaliset syyt. Jokaisessa tilanteessa taustalla on kuitenkin aina hyvin yksilölliset syyt ja siihen liittyvät muut mahdolliset osatekijät.

Kuvaamasi tuntemukset ovat luonnollisia ja monesti torjutuksi tuleminen voi vaikuttaa omaan minäkuvaan tilanteen pitkittyessä. Toivottavasti sinulla on jo parempi olo. Millainen suhteenne aiemmin oli, huomioiko kumppanisi sinua tuolloin enemmän? Mukavaa kuulla, että muuta läheisyyttä teidän väliltänne löytyy. Aina kosketuksen ei tarvitse johtaa seksiin, mutta tilanne voi tuntua ymmärrettävästi turhauttavalta, jos kaipaisi noin kokonaisuudessaan enemmän hellyyttä ja huomiointia.

Oletko pystynyt puhumaan tunteistasi miehellesi? Monesti keskusteleminen auttaa tilanteen taustoittamiseen, mutta joissakin tapauksissa asiaa voi olla vaikeaa lähteä purkamaan yksin/yhdessä. Joko sinua yksin, tai teitä yhdessä, voisikin hyödyttää ajan varaaminen seksuaalineuvojan vastaanotolta. Vastaanotolla on mahdollisuus puhua asiasta syvemmin ja luottamuksellisesti.

Neuvonnan tiimi