Syksy on ollut Suomen järjestökentällä erityisen raskas. Suhteettoman nopeat rahoitusleikkaukset järjestöjen tuessa ovat pakottaneet monet varautumaan jopa toiminnan lopettamiseen.
Sexpo-säätiön hallituskin on joutunut tekemään päätöksen, että koko säätiön henkilöstö irtisanotaan. Irtisanomiset tulevat portaittain voimaan kevään 2027 aikana, mikäli toimintaan ei myönnetä ensi vuodeksi tarvittavaa rahoitusta. Valtaosa Sexpon toiminnasta on rahoitettu Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen eli STEA:n tuella, jota on tällä hallituskaudella leikattu niin, että sote-alan järjestöjen avustukset ovat vuosina 2024–2027 alle puolet aiemmasta.
“Vaikka päätös oli todella vaikea, haluamme toimia tässä vaikeassa tilanteessakin avoimesti sekä säätiön kannalta kestävästi, ja nyt se tarkoittaa varautumista siihen, että emme saa tukea toiminnan jatkamiseen”, kertoo Sexpo-säätiön hallituksen puheenjohtaja Anni Karnaranta.
Ehdotukset STEA:n tuen jakamisesta julkaistaan loppuvuodesta, ja varsinaiset päätökset saadaan alkuvuodesta 2027.
“Pienillä järjestöillä ei ole realistisia mahdollisuuksia tehdä niin laajaa varainkeruuta, että se voisi paikata julkista tukea, eikä aikaa muiden rahoitusvaihtoehtojen kehittämiseen tällä leikkaustahdilla ole ollut”, Karnaranta sanoo.
Karnaranta tuo myös esiin, että kaikki tärkeät kohteet eivät ole samalla viivalla, kun kilpaillaan mahdollisten lahjoittajien varoista. Seksuaalirikosten ennaltaehkäisylle tai mihinkään seksiin liittyvälle ei ole yhtä helppo saada lahjoituksia kuin esimerkiksi lasten ja nuorten toiminnalle tai syöpätutkimukselle.
“Henkilöstön lisäksi kannan toki huolta asiakkaistamme, sillä millään muulla toimijalla ei Suomessa ole juuri tällaisia palveluita”, Karnaranta sanoo.
Sexpo tarjoaa maksutonta matalan kynnyksen seksuaalineuvontaa sekä ajantasaista tietoa seksistä ja seksuaalisuudesta kaikille. Neuvontapalvelu on aloitettu vuonna 1969 ja sitä rahoittaa myös pienellä osuudella Helsingin kaupunki. Sexpon alainen SeriE-osaamiskeskus tarjoaa ennaltaehkäiseviä tukipalveluita ihmisille, joilla ovat riskissä tehdään lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia. Tätä toimintaa rahoittaa myös Oikeusministeriö.
Kaikki Sexpon palvelut toimivat normaalisti ainakin vuoden 2026 loppuun.
Sexpon työtä voi tukea lahjoittamalla vapaavalintaisen summan MobilePaylla numeroon #22263 tai tilisiirrolla tilinumeroon FI14 5541 2820 0291 49. Tilisiirrolla viestiksi toivotaan LAHJOITUS. Lisätietoja lahjoittamisesta täällä

