Useampaa saa rakastaa

Väestöliiton blogitekstissä (27.1.2020) varoitellaan, että kahden ihmisen rakastaminen johtaa väistämättä ongelmiin. Kahden rakkaussuhteen asetelman väitetään olevan uuvuttava ja johtavan vaikeisiin valintoihin ja rakkaiden menetykseen.

Blogiteksti on leimaava ja virheellinen. Se viestii, että monisuhteet olisivat mahdottomia ja tuottaisivat vain ongelmia. Tällainen kirjoittelu asiantuntijan arvovallalla on syrjivää ja aiheuttaa vahinkoa ihmisille, jotka eivät elä perinteisissä parisuhteissa.

Tekstin taustalla oleva tutkimus käsittelee salasuhteita, joista kumppanit eivät ole tietoisia. Kyse on siis perinteiseen parisuhdemalliin kiinteästi kuuluvasta uskottomuuskuviosta. Blogitekstissä ei tehdä asiayhteyttä selväksi, vaan ongelmat nostetaan esille harhaanjohtavasti rakkauteen liittyvinä, mikä leimaa moninaiset tavat rakastaa ongelmiksi.

Valtavirrasta poikkeavien ihmissuhteiden leimaaminen on edelleen parisuhde- ja perhekeskeisen tutkimuksen ja asiantuntijapuheen suuri kesto-ongelma. Mononormatiivinen puhe olettaa virheellisesti, että vain parisuhteet voisivat olla hyviä ja toimivia, ja sovinnainen vinouma olettaa, että vain perinteisiin normeihin nojaamalla voi elää hyvää ihmissuhde- ja perhe-elämää.

Tutkimuksia ja asiantuntijoiden asenteita vääristää näköalattomuus, aiheen kapea-alainen tuntemus ja valtavirran elämäntapoihin kytkeytyvä normatiivisuus. Tutkimuskohteiksi valikoituu yhä pääasiassa valtavirran elämäntapaa eläviä keskiluokkaisia ihmisiä. Virhe syntyy, kun tutkimusten tulokset yleistetään koskemaan esimerkiksi seksuaalisuutta, ihmissuhteita tai rakkautta ylipäätään, vaikka ne koskevat ennemmin valtavirran perinteisiä käsityksiä ja elämäntapoja.

Tutkimukset osoittavat, että monisuhteet ovat toimivia, menestyviä ja onnellisia samankaltaisilla ehdoilla kuin parisuhteetkin (esim. Sheff 2013). Rakkaus ei ole vain yhteen kohteeseen rajoitettua, minkä voi todentaa jokainen vanhempi, jolla on useampi lapsi. Ihmissuhteet menestyvät, kun niissä ollaan rehellisiä, avoimia ja jatkuvassa dialogissa kumppaneiden tarpeista.

Sexpon kanta on, että useampaa ihmistä voi ja saa rakastaa. Ihmissuhteiden moninaisuutta pitää kunnioittaa myös seksuaalisuuden ja ihmissuhteiden asiantuntijoiden viestinnässä ja asenteissa. Sexpon ja Ihmissuhdeterapiakeskuksen palveluihin ovat tervetulleita kaikenlaisissa ihmissuhteissa elävät ihmiset, eikä heidän ihmissuhdevalintojaan kyseenalaisteta.

Tiia Forsström
Puheenjohtaja

Tommi Paalanen
Toiminnanjohtaja

Tiina Vilponen
Ihmissuhdeterapiakeskuksen johtaja

Sexpo