Translippu

Vähän parempi ei riitä – uuden translain pitää suunnata tulevaisuuteen!

Pitkään odotettu translain uudistus etenee eduskunnan käsittelyyn tiistaina 27.9. Translain uudistaminen on välttämätöntä ja kiireellistä. Vanhan lain perusteella tehdyt pakkosterilisoinnit ovat ihmisoikeusloukkaus, joka pitää korjata mahdollisimman nopeasti. Lakiuudistuksen yhteydessä tulisi tehdä päätös korvauksista kaikille pakkosterilisointien uhreille.

– On hyvä, että uudistus on vihdoin käsittelyssä. Suomi on jäänyt tässä asiassa jälkeen, ja nykytilanne loukkaa transihmisten ihmisoikeuksia koko ajan. Uudistuksessa pitäisi kuitenkin katsoa vielä pidemmälle eteenpäin. Suomen pitäisi olla kansainvälisesti kärkijoukossa moninaisuuden edistämisen suhteen, ei roikkua laiskasti mukana, sanoo Sexpon toiminnanjohtaja Tommi Paalanen.

Sexpo vaatii eduskunnan käsittelyyn menossa olevaan translakiin seuraavia muutoksia, jotka edistäisivät transihmisten asemaa ja oikeuksia nykyistä lakiesitystä kokonaisvaltaisemmin:

  • Sukupuoleltaan moninaisten alaikäisten henkilöiden tulisi saada asiantuntevaa tukea jo varhain sekä lääketieteellistä hoitoa tarpeen mukaan. Tähän tarvitaan tekijöitä ja rahoitusta valtakunnallisesti. Juridisen sukupuolen muuttamisen pitäisi olla ilmoitusasia ilman pohdinta-aikaa tai lääkärinlausuntoa. Myös alaikäisen pitäisi voida muuttaa juridinen sukupuolensa ilmoituksella.
  • Lakiuudistuksen yhteydessä olisi tärkeää käynnistää prosessi nykyistä laajempien juridisten sukupuolimerkintöjen käyttöönotosta, erityisesti kolmannelle sukupuolimerkinnälle muunsukupuolisten ihmisten kohdalla on suuri tarve.

Lisäksi olisi hyvä arvioida perusteellisesti, missä kaikissa tilanteissa sukupuolen kysyminen ja kirjaaminen on tarpeellista. Yksilöllä pitäisi olla oikeus pitää sukupuolensa omana tietonaan, ellei sen kirjaamiseen ole hyvin perusteltua syytä asioitaessa viranomaisten ja muiden instituutioiden kanssa.

Sexpo kannattaa täysin jokaisen oikeutta omaan sukupuoleensa ja sukupuolen juridista itsemääräämisoikeutta. Sexpo otti kantaa translakiin myös järjestöjen yhteisrintamassa vuonna 2020.

Sexpo tarjoaa keskusteluapua ja tukea sukupuolen moninaisuuden kysymyksissä maksuttoman ja valtakunnallisen seksuaalineuvonnan kautta.

Lisätietoja
Sexpon toiminnanjohtaja Tommi Paalanen, p. 050 469 2937, tommi.paalanen@sexpo.fi
Sexpon hallituksen jäsen Panda Eriksson, eriksson.panda@gmail.com