Uupumus vaikuttaa myös seksuaalisuuteen

Seksuaalinen halukin uupuu

Vuosi on loppumaisillaan ja monien ajatukset puntaroivat kaikkea kokemaa. Ehkä jopa varovaisesti uskalletaan heittää toiveita tulevalle vuodelle.

Joulunpyhät ovat monella tavalla herkkää aikaa. Joskus pysähtyminen loma-aikaan paljastaa omasta jaksamisesta sellaista väsymystä, jonka taltuttamiseen kaavaillut lomapäivät eivät aina riitä. Pitkittynyt uupumus ja siihen liittyvät alentuneen mielialan tunteet eivät tyypillisesti poistu lepoa lisäämällä.

Mielenterveystalon mukaan uupumus on tavallisesti seurausta voimakkaasta henkisestä tai fyysisestä rasituksesta. Se on terve kehon reaktio joka viestii ihmiselle levon tarpeesta.

Voimia vievä arki näkyy myös seksuaalisuudessa. Viikot ja kuukaudet ovat saattaneet mennä kuin sumussa, jolloin seksiin liittyvät ajatukset on ollut helppo torpata vedoten pimeyteen, koronaan, yleiseen väsymykseen. Mieleen voi vilahtaa myös hätä; mihin pötkin pakoon, kun lomalla totutut tekosyyt seksin välttelemisestä eivät pädekään?

Yhteyden luominen vie energiaa

Väsynyt mieli ja keho on hyvä käpertymään omaan rauhaansa. Uupunut seksuaalinen halu ei kohdistu vain seksiin vaan myös yleisesti läheisyyden kaipuuseen. Emotionaalisen yhteyden luominen vaatii energiaa ja kykyä rauhoittua toisen ihmisen taajuudelle. Uupuneen mielessä välimatka kumppanin kainaloon voi tuntua kilometrien mittaiselta matkalta, vaikka todellisuudessa eroa olisi pari sohvatyynyä.

Tiukka elämäntilanne koskettaa kaikkia suhteessa olevia. Jos uupumista ei ole sanoitettu, on se voinut jäädä kumppanilta huomaamatta.  Tämä on yleistä erityisesti silloin, kun yhteiseksi koettu elämä on typistynyt riitelyyn tai suhteessa vallitsee kumppanusten välinen puhumattomuus.

Väsymys, uupumus, ja voimattomuus vaikuttavat yleisesti myös mielialaan, jolloin pinna on lyhyt kuin teepussin naru. Vastoinkäymiset ja elämään liittyvät tavallisetkin vastustukset haastavat kykyä pitää itseä tyynenä. Ärtyneisyys on asia johon reagoivat myös uupuneen ympärillä olevat ihmiset.

Seksi voi tuoda myös voimavaroja

Seksuaalisuus nauttii, kukoistaa ja elää rennosta elämäntilanteesta, mutta myös sopivasta määrästä stressiä. Kun ihminen on ylikuormittunut, kyse ei ole vain mielestä vaan ihmisen fysiologiasta laajemmin.

Uupuneet ihmiset voivat suhtautua seksiin monin tavoin. Joillekin seksi tai seksuaalisuuden ilmentäminen tuo voimavaroja ja tarvittavia hengähdystaukoja muuten vaikeaan oloon. On ihmisiä, joille stressin lisääntyyminen tai ahdistuksen tunteet lisäävät säpinää sängyssä yksin tai yhdessä muiden kanssa. Syynä tähän on lisääntynyt adrenaliinin ja kortisonin eritys. On kuitenkin hyvä muistaa, että   syyt ovat muualla ja seksin tekeminen voi olla yksi tapa reagoida kuormitukseen.

Stressi vaikeuttaa kykyyn olla läsnä

Toisille hankalassa psyykkisessä stressitilanteessa oleva keho lakkaa tuottamasta hormoneja, jotka edistävät seksuaalista halua. Mieli viestittää, että kehon energia on suunnattava muuhun kuin seksiin. Tästä voi myös tulla ikävä oravanpyörä kun uupunut tiedostaa myös sen, että asioiden ratkaiseminen vie energiaa, jota sillä hetkellä ei ole. Tämän ymmärtäminen vaatii myös kumppanilta paljon.

Joskus stressitila näyttäytyy kehon sekä mielen levottomuutena, ylipäätään vaikeutena olla läsnä. Myös fyysiset oireet ovat ovat tavallisia, kuten kiihottumisvaikeudet, erektio-ongelmat, orgasmivaikeudet tai emättimen kostumisen väheneminen. Nämä voivat aiheuttaa myös seksiiin liittyviä kipuja tai syy voi löytyä stressin kiristämistä lantionpohjanlihaksista.

Yleisesti tuntuva epämiellyttävyyden tunne voi hankaloittaa kykyä vastaanottaa kosketusta sekä haluun antaa sitä toiselle. Koska reaktiot uupumukseen ja väsymiseen ovat niin monenlaiset, ei ole ihme, että ajatus seksistä tuntuu kaukaiselta ja siihen ryhtyminen työläältä.

Mitä haluaisit jaksaa?

Väsymyksen ja uupumuksen hetkinä on aika laajentaa ymmärrystä siitä, millainen seksuaalisuuden ilmentäminen lähentää suhteessa olevia. Kosketukset, suudelmat, läheisyys, hipaisut ja lempeät sanat ovat tapoja joilla intimiteettiä rakennetaan. Parhaimmillaan niistä muodostuu uupuneelle turvallinen henkinen mutta myös fyysinen tila, josta ammentaa voimia.

Uupunut tarvitsee kokonaisvaltaisesti apua ja tukea tilanteeseensa. Seksuaalisen halun hiipuminen on oire, joka voi herättää pohtimaan omaa elämäntilannetta laajemminkin.

Minkä olisi muututtava, että sinulle tärkeät elämän osa-alueet olisivat läsnä voimallisemmin? Mitä haluaisit jaksaa? Mitä kehosi ja mielesi kaipaa kumppaniltasi? Kuinka seksuaalisuus valjastetaan sellaiseksi, joka antaa voimaa?

Uupuneen seksuaalisista rajoista on tärkeää pitää huolta, sillä seksiin liittyvä suorituskeskeisyys voi viedä voimavaroja entisestään. Kumppanin tuki, hyväksyvä katse ja kannustavat sanat tukevat hyvinvointia ja toipumista.

Joskus kumppanin omat voimat eivät riitä siihen tai kumppani puuttuu kokonaan. Tällöin uuvahtanutta seksuaalisuutta voi vahvistaa myös ammattiavulla, jossa on läsnä ymmärrystä ja huolenpitoa sanojen keinoin.

Sexpon seksuaalineuvontapalvelujen puhelin on apunasi. Katso tulevat päivystysajat tästä.