Kaikki eivät ole kiinnostuneita kuuntelemaan podcastejä, vaikka Sexpodin aiheet puhuttelisivatkin. Siksi teemme jaksoista tekoälyn avulla myös nostoja tänne blogiin.
Miten 1960-luvun radikalismi, iltapäivälehtien kohut ja lainsäädännön taistelut muovasivat suomalaista seksuaalisuutta? Miten Suomesta muotoutui maa, jossa seksuaalisuudesta voidaan puhua avoimesti ja ammattimaisesti? Sexpodin tässä jaksossa sukelletaan Sexpon historiaan.
Sexpodi-podcastin historiajaksossa seksuaalineuvoja Oona Turunen saa vieraakseen psykoterapeutti, sosiaalipsykologi ja Sexpon entisen toiminnanjohtajan Jussi Nissisen, joka on seurannut järjestön ja suomalaisen seksuaalikulttuurin murrosta aina 1960-luvun lopulta tähän päivään.
Sexpon synty 1960-luvun ilmapiirissä: ”Tynnyrissä kasvatettu kansa”
Seksuaalipoliittinen yhdistys (nyk. Sexpo) perustettiin Helsingissä vuonna 1969. Aika oli radikaalin yhteiskunnallisen murroksen ja niin kutsutun ”seksikevään” aikaa, jolloin nuori sukupolvi – opiskelijat, nuoret lääkärit ja psykologit – alkoi haastaa konservatiivista ilmapiiriä. Järjestön perustajajoukkoon kuului muun muassa nuori lakimies ja tuleva presidentti Tarja Halonen.
Jussi Nissinen muistelee 1960-luvun loppupuolta ajanjaksona, jolloin seksuaalivalistus oli Suomessa lähes olematonta. Keskikoulussa aihetta ei käsitelty lainkaan, ja lukiossakin ”seksuaalikasvatus” saattoi tiivistyä jumppamaikan pitämään viiden minuutin ohjeistukseen synnytyksen jälkeisestä ompelusta.
Ilmapiiri oli vahvasti miesten seksuaalioikeuksia korostava ja naisia halventava. Naisille seksuaalisuus oli suuri riski: ehkäisyvaihtoehtoja oli vähän, ja jos ehkäisy petti, seuraukset saattoivat muuttaa koko elämän kulun, sillä abortti oli laissa kielletty.
Taistelu lainsäädännöstä ja ihmisoikeuksista
Sexpon alkuaikojen tärkeimpiä taisteluita käytiin lakipykälien tasolla. 1960- ja 1970-lukujen taitteessa painopisteinä olivat erityisesti naisten seksuaaliterveys, ehkäisy ja aborttilainsäädännön uudistaminen, joka toteutuikin vuonna 1970.
Toinen keskeinen aihe oli homoseksuaalisuuden dekriminalisointi. Suomi oli asiassa pohjoismaista jälkijunassa. Tanskassa homoseksuaalisuus dekriminalisoitiin jo 1930 ja Ruotsissa 1944. Suomen rikoslaista homoseksuaalisuus poistettiin vuonna 1971. Lakimuutokseen leivottiin kuitenkin sisään kompromisseina korkeampi suoja-ikäraja (18 vuotta) heterosuhteisiin verrattuna sekä kohuttu kehotuskielto, joka kielsi homoseksuaalisuuteen ”kehoittamisen” julkisuudessa.
Nissinen kertoo jaksossa historiallisen anekdootin: kehotuskielto pääsi eduskunnassa läpi osittain lakiteknisen menettelyvirheen vuoksi, kun lakivaliokunnassa unohdettiin äänestää pykälästä ennen sen etenemistä suureen saliin. Kehotuskielto säilyi laissa aina vuoteen 1999 asti, ja sairausluokituksestakin homoseksuaalisuus poistettiin vasta 1981.
Keskeiset historialliset etapit:
- 1969: Sexpo perustetaan ja Suomen ensimmäinen kaikille avoin seksuaalineuvonta-asema aloittaa toimintansa.
- 1970: Uusi aborttilaki astuu voimaan.
- 1971: Homoseksuaalisuus poistetaan rikoslaista (kehotuskielto jää voimaan).
- 1981: Homoseksuaalisuus poistetaan sairausluokituksesta.
- 1980–1990-luku: Sexpo uranuurtajana käynnistää järjestelmälliset seksuaalineuvoja- ja seksuaaliterapeuttikoulutukset Suomessa.
Neuvontatyöstä ammatilliseen koulutukseen
Heti perustamisvuonnaan 1969 Sexpo avasi Suomen ensimmäisen matalan kynnyksen seksuaalineuvonta-aseman. Alkuaikoina asiakkaat hakivat apua ennen kaikkea raskauteen, ehkäisyyn ja abortteihin liittyvissä hätätilanteissa. Kun ehkäisypillerit yleistyivät ja lainsäädäntö helpottui, neuvontatyön painopiste siirtyi ihmissuhdekysymyksiin, haluttomuuteen, toiminnallisiin häiriöihin ja moninaisuuteen.
Sexpo on toiminut myös uraauurtavana kouluttajana. 1980- ja 1990-luvuilla Sexpo kehitti ammatillisen seksuaalineuvojien ja -terapeuttien koulutusmallin, joka toimi esikuvana myöhemmin myös ammattikorkeakouluille.
Nissinen korostaa, että Sexpon koulutusten tärkein voimavara on ollut alusta alkaen koulutettavien omien asenteiden ja arvojen käsittely. Seksuaalisuutta ei voida opettaa vain biologiana – ammattilaisen on tunnistettava omat katvealueensa voidakseen kohdata asiakkaan sensitiivisesti ja tuomitsematta.
Tabujen purkaminen ja neutraliteetti periaatteena
Sexpo on vuosikymmenten varrella ottanut rohkeasti kantaa teemoihin, jotka ovat herättäneet yhteiskunnassa kiivastakin vastustusta. Järjestö on puolustanut haavoittuvassa asemassa olevien ja marginalisoitujen ryhmien – kuten vammaisten, vanhusten sekä seksuaalivähemmistöjen – oikeutta seksuaalisuuteen.
Sexpo on käsitellyt neutraalisti myös vaikeita ja leimaavia aiheita, kuten seksityötä, pornografiaa ja lapsikohtaista seksuaalista kiinnostusta. Nissinen muistuttaa, että demonisointi ja tuomitseminen eivät auta ketään:
”Kun ihminen, jolla on vaikeita tai leimaavia ajatuksia, saa turvallisen tilan keskustella ja jäsentää seksuaalisuuttaan ammattilaisen kanssa, häntä autetaan säätelemään käyttäytymistään niin, ettei hän vahingoita itseään tai muita.”
Katse tulevaisuuteen: Suostumuskulttuuri ja miesten hyvinvointi
Vaikka yhteiskunta on muuttunut avoimemmaksi, työtä on edelleen tehtävänä. Tulevaisuuden keskeisiksi haasteiksi jaksossa nostetaan:
- Suostumuskulttuurin vahvistaminen: Lakimuutosten rinnalla tarvitaan jatkuvaa kasvatusta siitä, mitä suostumuksellisuus käytännön vuorovaikutuksessa tarkoittaa.
- Syrjäytymisvaarassa olevien miesten tavoittaminen: Esimerkiksi incel-ilmiön taustalla olevaan ulkopuolisuuden tunteeseen ja katkeruuteen on pystyttävä vastaamaan jämäkästi mutta ilman leimaamista.
- Erityisryhmien oikeudet: Laitos- ja hoitoympäristöissä elävien ihmisten seksuaalioikeuksien toteutuminen vaatii edelleen valistusta.
Sexpon kaltaiselle sitoutumattomalle, ihmisoikeusperustaiselle ja rohkealle järjestölle on yhteiskunnassa edelleen suuri tarve.
Kiinnostuitko Sexpodin jaksosta? Sen voi kuunnella Spotifyssä.