Sukuelinten silpominen uhkaa naisia Suomessakin

Helmikuun 6. päivänä vietetään kansainvälistä naisten sukuelinten silpomisen vastaista päivää. Sexpon hallituksen jäsen ja toimittaja Kata-Riina Heinonen-Tricarico haastatteli kahta aiheen asiantuntijaa.

Suomessa elää tällä hetkellä arviolta 650–3000 tyttöä, joilla on riski joutua silvotuksi.  Sukuelinten silpomisen jo läpikäyneitä tyttöjä ja naisia on Suomessa yli 10 000.

Tyttöjen silpominen on naisiin ja lapsiin kohdistuvan lähisuhdeväkivallan jatkumoa. Sukuelinten silpominen on myös kunniaan liittyvää väkivaltaa. Perinteen taustalla olevat syyt vaihtelevat maasta, alueesta ja kulttuurista toiseen.

– Taustalla vaikuttaa kuitenkin aina kunniakäsitys, jonka mukaan naisen tulee olla neitsyt tulevaa aviomiestään varten, sukuelinten silpomisen asiantuntija Ujuni Ahmed kertoo.

Sukuelinten silpomisella pyritään varmistamaan, että tyttö ei harrasta seksiä ennen avioliittoa. Silpomisen läpikäynyttä tyttöä pidetään myös siveellisenä ja naimakelpoisena. Silpomisen ajatellaan myös suojaavan raiskaukselta.

Tyttö silvotaan yleensä 15 ikävuoteen mennessä.

– Suomen kontekstissa suurin riski joutua silvotuksi on esikoulu- ja ala-asteikäisillä tytöillä, sanoo tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen asiantuntija Ujuni Ahmed.

Tämän vuoden alussa Suomessa tuli voimaan laki, joka kriminalisoi naisen sukuelinten silpomisen ja sen valmistelun. Teko on myös rangaistava, jos Suomen kansalainen tai Suomessa vakituisesti asuva syyllistyy samaan tekoon ulkomailla, vaikkei se olisi rikos kohdemaassa.

Silpominen on osittain medikalisoitunut

Maailmanlaajuisesti silvotuksi joutuneita naisia ja tyttöjä on noin 230 miljoonaa. Määrä on noin 30 miljoonaa tyttöä tai naista enemmän kuin kahdeksan vuotta sitten. Tyttöjen sukuelinten silpomista tapahtuu eniten Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä.

Mikään uskonto ei vaadi silpomista. Tyttöjen sukuelinten silpominen on hyvin vanha kulttuurinen perinne, joka liittyy sukupuolirooleihin.

– Ensimmäisiä merkkejä tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisesta on jo faaraoiden ajalta nykyisen Sudanin ja Egyptin alueelta, kansainvälisen Solidaarisuussäätiön asiantuntija Suvi Lensu kertoo. Hän työskentelee sukupuolittunutta väkivaltaa ehkäisevissä projekteissa Somalimaassa, Länsi-Keniassa ja Etiopian somalialueella.

Silpomisessa tytön sukuelinten ulkoisia osia vahingoitetaan tai ne leikataan pois osittain tai kokonaan muista kuin lääketieteellisistä syistä. Silpominen on peruuttamaton teko, jolla on kokijalle psyykkisiä ja fyysisiä seurauksia loppuelämäksi.

Perinteisesti kätilö suorittaa sukuelinten silpomisen esimerkiksi partaveitsellä tai lasinsirulla. Tämä on edelleen yleinen tapa köyhillä alueilla ja hajaseutualueilla.

– Viime vuosina urbaaneilla alueilla perinnettä on siirretty lääkäreille ja sairaanhoitajille. Koska näin voidaan välttyä infektioilta tai jopa kuolemilta, monet saattavat ajatella, että se on pienempi paha kuin alkuperäinen tapa suorittaa silpominen, Lensu sanoo.

Tällöin silpomisperinteen juurisyihin eli tyttöjen ja naisten alistettuun asemaan yhteiskunnassa ei kuitenkaan puututa. Silpomista vastaan tuleekin taistella monimuotoisesti.

– Väkivaltaa ehkäisevän työn lisäksi pyrimme projekteissamme naisten taloudelliseen voimauttamiseen. Mitä itsenäisempiä naiset ovat taloudellisesti, sitä enemmän päätösvaltaa heillä on perheessä. Perheen parantunut taloudellinen tilanne edistää tyttöjen mahdollisuutta päästä kouluun. Yhdessä naisten ja tyttöjen koulutus, tiedon lisääntyminen ja taloudellinen voimaantuminen ovat omiaan muuttamaan asenteita ja siten ehkäisemään silpomista sekä tyttöjen lapsiavioliittoja, Lensu kertoo.

Avun saaminen on hankalaa

Perheet haluavat pitää kiinni lähtömaan perinteistä, joiden avulla pyritään ylläpitämään kulttuurista identiteettiä.

– Tämä johtaa helposti siihen, että diasporayhteisöt ovat konservatiivisempia kuin alkuperäisyhteisöt, Ahmed kertoo.

Sosiaalisen hyväksynnän paine maahanmuuttajayhteisöissä voi ylläpitää silpomisperinnettä. Osa perheistä vie tyttöjä silvottavaksi maihin, joissa silpominen on edelleen sallittua tai joissa sillä on vahva perinne.

Vanhemmat ovat sukuelinten silpomisen vastaisen kasvatuksen ensisijainen kohde, sillä yleensä he päättävät tytön silpomisesta – joskus päätöksen tekevät kotimaassa asuvat sukulaiset. Lisäksi kaikkien lasten ja nuorten parissa työskentelevien on saatava koulutusta aiheesta.

Myös lapset ja nuoret tarvitsevat ikätasoista tietoa tyttöjen sukuelinten silpomisesta.

– Tämä ei tällä hetkellä toteudu. Olen kiertänyt viimeiset kaksi vuotta puhumassa silpomisesta kouluissa, eivätkä lapset ja nuoret tiedosta sitä väkivallaksi, Ahmed sanoo.

Tytöt, jotka ovat vaarassa joutua silvottaviksi tai läpikäyneet silpomisen, jäävät usein vaille apua. Tällä hetkellä Suomessa ei ole silpomiseen erikoistunutta turvataloa tai matalan kynnyksen auttavaa puhelinta, josta tytöt ja naiset voivat saada tukea ja turvaa heti. Viime vuoden lopussa myös poliisin ennalta estävä toiminto, joka oli erikoistunut lähisuhdeväkivaltaan ja kunniaan liittyvään väkivaltaan, lopetettiin.

– Oikeastaan tyttöjen ainoa mahdollisuus on puhua opettajalle koulussa, mutta monet pelkäävät toimenpiteitä ja niiden seurauksia.

Ahmed perää valtiolta rahaa ja muita resursseja tyttöjen sukuelinten silpomisen vastaisen lain juurruttamiseen sekä ammattilaisten kouluttamiseen.

– Toivon, että tyttöjen sukuelinten silpomisen kieltävästä laki otetaan vakavasti ja silpomisen vastainen työ juurrutetaan Suomen rakenteisiin pysyvästi eikä silpomiseen suhtauduta ohimenevänä ongelmana. Työ on tällä hetkellä liikaa kolmannen sektorin harteilla ikään kuin ylimääräisenä.