Immenkalvo eli emätinkranssi

Immenkalvoksi kutsutaan joustavaa, rengasmaista ihopoimua, joka sijaitsee noin sentin syvyydessä emättimen suuaukon sisäpuolella ja ympärillä, sisempien häpyhuulien välissä. Sen tarkoitus on suojata emätintä. Kaikissa emättimissä on immenkalvo koko elämän ajan, niin nuorena kuin aikuisenakin. Tämä ihokudosrengas on jokaisella myös erimuotoinen ja -paksuinen. Immenkalvo on kuin sormenpäähän pyöritetty kuminauha: se venyy ja muotoutuu esimerkiksi sormen tai tamponin ympärillä. Venymisestä huolimatta immenkalvo ei katoa minnekään esimerkiksi ensimmäisen yhdyntäkerran aikana tai ratsastustunnilla, vaan säilyy aina osana emätintä.

Rengasmaisessa immenkalvossa on aukko, josta kuukautisveri pääsee ulos ja jonka kautta esimerkiksi penis tai tamponi menee sisään emättimeen. Immenkalvon aukko voi olla ahdas, jos ei ole koskaan harrastanut yhdyntöjä, käyttänyt tamponia tai työntänyt sormia emättimen sisään, mutta se venyy ajan kanssa. Joskus kuulee puhuttavan immenkalvon puhkeamisesta tai repeämisestä. Tällainen puhe harhaanjohtavaa, sillä nimestään huolimatta immenkalvo ei ole minkäänlainen kalvo, jonka olisi tarkoitus puhjeta. Vaihtoehtoinen nimitys immenkalvolle voisi olla vaikkapa emätinkranssi. Kun puhutaan immenkalvon repeämisestä, tarkoitetaan siis todellisuudessa kyseisessä ihopoimussa olevan aukon venymistä ja myötäilyä vaikkapa sormien ympärillä.

Onko immenkalvo merkki kokemattomuudesta?

Toisinaan immenkalvon venymisen yhteydessä saattaa tulla pari tippaa verta, jos kyseessä on ensimmäinen kerta, kun emättimeen työnnetään jotakin. Venyminen voi myös aiheuttaa pientä kipua ensimmäisellä kerralla. Tämä ei ole vaarallista vaan täysin normaali ilmiö. Verta tai kipuja ei kuitenkaan pitäisi esiintyä enää jatkossa. Mikäli yhdyntä tuntuu muutaman kerran jälkeen vielä kivuliaalta, on syytä käydä lääkärissä.

Koska immenkalvo ei ole läpäisemätön kalvo tai verho emättimessä, ei kenenkään seksikokemuksista voi tietää sen ulkonäön tai eheyden perusteella. Immenkalvossa olevan aukon koko on hyvin yksilöllinen, eikä immenkalvon tiukkuudesta voida päätellä, onko joku ollut aiemmin yhdynnässä vai ei. Yhdynnän aikana kukaan ei siis huomaa, onko immenkalvo ennestään venynyt.

Immenkalvoa voi halutessaan varovasti venytellä puhtain, liukasteeseen tai hajusteettomaan öljyyn kastetuin sormin. Kannattaa kuitenkin kuunnella kehoaan ja pitää taukoa, jos kosketus tuntuu epämiellyttävältä. Lue lisää emättimestä täältä.