Kehotietoisuus ja itsemyötätunto

Elämä koetaan kehon kautta, vaikka emme olisikaan siitä tietoisia. Useimmiten mielemme ohjaa kokemustamme täyttämällä sen erilaisilla ajatuksilla; kommentoinnilla ja suunnitelmilla. Ajatuksissamme matkaamme taitavasti menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Ruumis ei kuitenkaan voi matkata ajassa eteen- tai taaksepäin. Sen takia keholliset harjoitukset, esimerkiksi erilaiset hengitysharjoitukset, maadoittuminen ja ankkurointi voivat auttaa vahvistamaan läsnäoloa tässä ja nyt.

Tunteet ovat kehossa. Kun uskallamme kohdata tunteet kehollisella tasolla ja annamme tunteiden elää meissä, turhaa energiaa ei mene välttelyyn, patoamiseen tai taisteluun tunteita vastaan. Samalla ymmärrämme, että kehomme voi kokea monenlaisia tunteita, jotka tulevat ja menevät. Osaamme tunnistaa ajatuksia, tunteita sekä kehon tuntemuksia ja suhtaudumme niihin neutraalisti tai jopa uteliaasti.

Kivuliaat tunteet ovat tärkeitä tunnistaa

Itsemyötätunto on tapa suhtautua omiin tunteisiin ja ajatuksiin ymmärtäen ja välittäen itsestä. Kyetäkseen tuntemaan itsemyötätuntoa, ihmisen tulee tunnistaa oma kipunsa.

Minuun sattuu, 

tarvitsen siis apua, lohtua, ymmärrystä, lempeyttä…

Sattumisella viitataan tässä monenlaisiin tilanteisiin elämässä. Esimerkiksi epäonnistuminen, toisen loukkaaminen tai loukatuksi tuleminen tai itsensä riittämättömäksi tunteminen voivat aiheuttaa kivuliaita tunteita. Kipu voi olla fyysistä tai symbolisella tasolla koettua.

Kipu on tärkeä tunne ja tuntemus. Se kertoo, että jokin on ns. vialla, kivun tarkoitus on pysäyttää meidät. Epämiellyttävät tuntemukset ovat osa hengissä säilymisen mekanismia, sillä kipu herättää huomiomme ja saa meidät pitämään huolta itsestämme. Hankalilla tunteilla tai tuntemuksilla on usein jotain kerrottavaa meille.

Pahimmillaan tuska voi johtaa vammaan tai jopa kuolemaan. On siis inhimillistä ja ymmärrettävää, että pelkäämme tuskaa ja kipua ja haluamme välttää sitä viimeiseen asti. Tunteiden kirjoon kuitenkin kuuluu niin helpotusta tuovia tunteita kuin kivuliaita tunteita. Tunnistamalla vaikeatkin tunteet, voimme itseasiassa lievittää ahdistusta ja tuntea lopulta helpotusta. Kivuliaita tunteita voivat olla esimerkiksi pelko, suru, häpeä, syyllisyyden tunne tai kateus.

Mikään tunne ei ole pysyvä

Kehotietoisen läsnäolon avulla pystymme tutkimaan, kuinka kokemus tuskasta, stressistä, surusta, ahdistuksesta jne. muuttuu hetkestä toiseen. Keholliset kokemukset virtaavat, sekoittuvat toinen toisiinsa, häipyvät pois tai siirtyvät muualle. Ne voivat levitä tai lieventyä. Kehollinen kokemus ei ole kiinteä tai pysyvä. Aistien ja kokemusten maailmaan kuuluu jatkuva liike ja muutos.

Kehon tarkkailu voi tuntua aluksi epämiellyttävältä tai jopa pelottavalta. Usein ihmiset pelkäävät jäävänsä suruun tai kipuun jumiin, jos he katsovat sitä, antavat sen tuntua, olla ja hengittää itsessään. Voi olla hieno kokemus huomata, kun kipuun tai jännitykseen hengittää ja vie huomion, se muuttuu ja elää. Katja Myllyviita toteaa kirjassaan Häpeän hoito: “Emotionaalinen kipu on kuin kova tuuli; jos nojaat sitä päin, se ei kaada sinua, mutta jos lähdet juoksemaan sitä karkuun, se tuuppaa sinut kumoon.”

Jos omat keholliset tuntemukset ja tunteet tuntuvat liian pelottavilta kohdata, voi olla hyvä hakea ammattiapua tunteiden käsittelyyn. Joskus esimerkiksi koettu trauma tai voimakas kehodysforia tai dysmorfia voivat hankaloittaa oman keho- ja tunneyhteyden luomista ja ylläpitämistä. Tällöin voi olla viisasta tutustua omiin kehontuntemuksiin tuetusti turvallisen ammattilaisen kanssa.

Kuinka opetella itsemyötätuntoa?

Mielensisäiset huoli- ja katastrofiajatukset aktivoivat aivoissamme uhka- ja motivaatiojärjestelmän. Aivot eivät tunnista, onko kyseessä mielensisäinen vai kehon ulkopuolinen uhka, näin ollen aivomme suhtautuvat sisäiseen uhkakuvaan samaan tapaan kuin todelliseen uhkaan. Autonomisen hermoston puolustautumistoiminnot aktivoituvat. Verenkiertoomme vapautuu stressihormoneja ja näemme muut ihmiset kilpailijoina. Kehon reaktioita voivat olla mm. sydämen sykkeen kohoaminen, lihasten jännittyminen ja hengityksen muuttuminen pinnalliseksi. Tunnistatko mielensisäisiä uhkakuvia tai negatiivisia ajatuksia itsestäsi? Entä tunnistatko kehon tuntemuksia silloin, kun ajattelet näitä ajatuksia? Näiden ajatusten ja tuntemusten tunnistaminen on tärkeää itsemyötätunnon opettelussa.

Myötätunnon kokeminen taas vahvistaa turvajärjestelmäämme, eli sosiaalisen liittymisen järjestelmää, jolloin stressireaktio laantuu, immuunipuolustus tehostuu, keho palautuu ja korjaa vaurioita. Tuolloin koemme yhteenkuuluvuuden tunnetta muihin ihmisiin ja ympäristöön. Myötätunnon vahvistuessa suhtautuminen itseen ja muihin muuttuu kokonaisvaltaiseksi.

Jokainen ihminen voi harjoitella ja harjoittaa itsemyötätuntoa ja kehotietoisuutta läpi elämän. Kehotietoisuutta voi lisätä monenlaisin menetelmin. Olleellista on kiinnostus ja uteliaisuus omaa kehomieltä ja sen havainnointia kohtaan sekä halu oppia uutta. Säännöllisellä harjoittelulla voimme oppia tulkitsemaan tilanteita erilaisilla tavoilla. Mitä enemmän toistamme itsemyötätuntoisia harjoituksia, sitä vahvemmaksi tämä uusi malli muodostuu. Itsemyötätunto ja kehotietoisuus voivat vahvistua myös esimerkiksi metsässä ja luonnossa liikkumisen, joogan, tanssin, eläinten hoitamisen avulla.

Harjoittelun alussa voimme huomata sisäisen hyökkäyksen olevan niin automatisoitunutta ja refleksinomaista, että sisäisen lämmön sekä lempeyden, tai edes uteliaisuuden tunteminen voi olla vaikeaa. Aluksi onkin hyvä vain oppia tunnistamaan omaa sisäistä ääntä ja omia mielikuvia –  sellaisina kuin ne juuri nyt ovat ja elävät sinussa.

Artikkelin lähteinä on käytetty näiden asiantuntijoiden materiaalia:

Katja Myllyviita
Kristin Neff
Ronnie Grandell
Tara Brach