Kuka on queer?

Queer-termi voidaan nähdä poliittisena ja akateemisena käsitteenä, mutta myös identiteettinä. Queer poliittisena ja akateemisena terminä kyseenalaistaa yhteiskunnan sukupuoliin, seksuaalisuuteen ja kehollisuuteen liittyviä normeja. Se haastaa hetero-oletuksia, monogamisia suhdemuotoja ja sukupuolen binäärisyyttä eli sitä, että sukupuolia olisi vain kaksi.

Identiteettiin liittyvänä kuvailuna se voi tarkoittaa sitä, ettei ihminen halua määrittää omaa seksuaalista suuntautumistaan, sukupuoltaan tai että hän kokee perinteiset määritelmät liian rajoittavina. Queer voi olla henkilö, joka on intersukupuolinen, kinky tai vaikka aseksuaali ja siten hän voi olla esimerkiksi cis-sukupuolinen hetero.

Queer voidaan myös nähdä yleiskäsitteenä, jonka alle sopivat kaikki sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt. Queer on itsemääritelmä, joka on joustava eikä se rajoita ihmisten tekoja, haluja tai tunteita tiukempien määritelmien sisälle. Se voi myös kuvata identiteettiä, johon liittyy itsensä määrittelystä kieltäytyminen.

Alunperin queer oli haukkumasana, mutta sateenkaari-aktivistit ottivat sanan omaan käyttöönsä, ja nyt käsitteessä on itsehyväksynnän sekä voimaantumisen piirteitä. Joskus queer-sanaan yhdistetään suomennokset outo, vino, pervo tai kumma mutta lainasana queer on vakiintunut moneen käyttöön.

Lähteitä

Setan sateenkaarisanasto: https://seta.fi/sateenkaaritieto/sateenkaarisanasto/

Taiteellinen pervokalenteri: Mikä on queer: https://taiteellinenpervokalenteri.wordpress.com/mika-queer/