Seksielimet

Ihmisillä on ulkoisia ja sisäisiä sukuelimiä. Yleensä lapsen syntyessä hänellä on ulkoisista sukuelimistä joko penis eli siitin ja kivekset tai klitoris, häpyhuulet sekä emättimen suuaukko. Kehon sisällä olevista sisäisistä sukuelimistä puolestaan lapsella on usein joko eturauhanen, siemenjohdin, siemenrakkula sekä kivesten sisäpuolella sijaitsevat lisäkivekset tai emätin, kohtu, munasarjat ja munanjohtimet. Erilaisten sukuelinten yhdistelmiä on kuitenkin useita erilaisia ja lisäksi niiden ulkonäössä ja toiminnassa voi olla paljonkin eroavaisuuksia eri yksilöiden välillä. Osa näistä eroavaisuuksista on synnynnäisiä, osa taas esimerkiksi sukupuolenkorjaushoidoilla aikaansaatuja.

Lääketieteessä käytetään genitaaleista eli sukuelimistä puhuttaessa lääketieteellistä termistöä, kuten penis ja emätin. Näillä termeillä tarkoitetaan yleensä niitä sukuelimiä, jotka ihmisellä on syntyessään. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin itse oikeus määritellä millaisia sanoja omasta kehostaan haluaa käyttää, sillä genitaalien ulkonäkö ei kerro mitään sukupuolesta, eikä lääketieteellä tai kellään muullakaan ole oikeutta määritellä millaista elintä voi kutsua esimerkiksi penikseksi.

Erogeeniset alueet

Erogeeniset alueet ovat kehossa olevia alueita, joiden koskettelu ja hyväily tuottaa seksuaalista mielihyvää. Yleisimmin erogeenisina alueina pidetään esimerkiksi nännejä, sukuelimiä, peräaukon seutua ja sisäreisiä, mutta kaikki kehon osat voivat olla erogeenisia alueita, joita koskettamalla kokee kiihottumista tai mielihyvää.

Yleisimmätkään erogeeniset alueet eivät kuitenkaan ole kaikilla ihmisillä sellaisia, joita he toivovat koskettavan, sillä joidenkin mielestä esimerkiksi rintojen koskettelu ei ole seksuaalista ja joidenkin mielestä se on kiinni siitä miten niihin kosketaan.

Sooloseksi on hyvä tapa tutustua omiin erogeenisiin alueisiin ja siihen millainen kosketus tuntuu itsestä hyvältä. Mahdollisen kumppanin toiveet selviävät parhaiten asiasta keskustelemalla. Seksin aikana voi kumppanin kanssa käyttää koodisanoina esimerkiksi liikennevalojen värejä, jolloin punainen tarkoittaa lopettamista, vihreä tarkoittaa, että tuntuu hyvälle tai saa jatkaa ja keltainen, että nyt kannattaa hidastaa tai olla hellempi. Turvallisuutta varten sovittujen liikennavalojen tarkoitus on, ettei kummankaan rajoja rikota.

Kiihottuminen ja hyvä seksi ei katso normeja, sukupuolta tai identiteettiä

Se minkälaista seksiä voi olla ei riipu siis siitä, miltä kehot näyttävät vaan siitä, mikä tuottaa nautintoa, miten asioista puhutaan ja miten yhdessä toimitaan. Mikään sukuelinten yhdistelmä, muoto tai toimintatapa ei ole toista parempi tai määrittele sitä miten niitä voi käyttää ja millaista seksin tulisi olla. Mahdollisten kumppanien kanssa keskustellessa on hyvä kertoa mitä sanoja haluaa omasta kehostaan käyttää ja samalla voi vastavuoroisesti kuulla mitä sanoja kumppani haluaa omasta kehostaan käytettävän.

Yhdessä voidaan myös sopia mitä sanoja seksistä käytetään, sillä aivan kuten tietyistä ruumiinosista ei ole pakko puhua tietyllä tavalla, ei myöskään ruumiinosien ulkonäkö määrittele sitä, miten niitä haluaa käyttää.

Aivot ovat ihmisen tärkein seksielin

Aivot vastaanottavat ja tulkitsevat eri aistien sekä kehon tuntohermojen tuomat havainnot ja yhdistävät ne aivoihin tallentuneisiin tunteisiin, kokemuksiin ja muistoihin. Näin aivoissa syntyy seksuaalinen halu ja kiihottumisen kokemus. Myös varsinainen päätös siitä, haluaako harrastaa seksiä, muodostuu aivoissa.

Seksin nautinnollisuus syntyy usein siitä, että uskaltaa heittäytyä nauttimaan erilaisista ja eri paikkoihin kohdistuvista kosketuksista ja niiden aiheuttamista tuntemuksista niin omassa kuin mahdollisen kumppaninkin kehossa. Jotta ihminen ei keskittyisi seksin aikana kontrolloimaan sitä miltä näyttää tai kuulostaa, tai miltä toinen näyttää ja kuulostaa, on oltava niin turvallinen olo, että nautintoon heittäytyminen olisi mahdollista.

Kommunikoimalla ennen seksiä ja seksin aikana voi parhaiten varmistaa, että kaikki osapuolet ovat samaa mieltä siitä mitä tehdään, miten tehdään ja että kaikki pitävät siitä mitä tapahtuu. Mikään tapa harrastaa seksiä ei ole oikeampi kuin toinen, mutta hyvä seksi on sellaista, joka tuntuu kaikista siihen osallistuvista kivalta.