44-vuotta ja neitsyt. Asia sattuu hirveästi.

En ole koskaan seurustellut ja olen jo 44- vuotias. Taustallani on aika voimakasta koulukiusaamista eikä isäni pystynyt luomaan perheellensä juurikaan turvaa- hän oli alkoholisti. Koin nuorena ikäiset vihollisina; tämän takia en ollut heidän kanssa tekemisissä. Isäni tavallaan ivasi jos sattui näkemään että olisin kiinnos-tunut jostakin tytöstä- häpesin osoittaa kiinnostusta tyttöihin, ajattelin sitä heikkoudeksi. 23 –vuotiaana kiinnostus naisiin heräsi uudestaan, mutta minulla ei ollut ketään, josta olisin saanut seurustelun mallia, tukea ei tullut, ei ainakaan muilta miehiltä mitään. Pelkäsin poikuuteni näkyvän läpi, tai saavani ennenaikaisen siemensyöksyn ja nainen nauraisi minulle. Suurin pelkoni oli rakastua johonkin naiseen ja sitten minut jätetään, jos en olekaan tarpeeksi mies hänelle- pelkäsin, että tulisin sekoamaan tällaisesta tilanteesta. Pakenen vieläkin tilannetta, jossa ihastun naiseen, joka kiinnostaisi. Millä saan tämän käyttäytymiseni loppumaan? Mikä tähän auttaa? Minusta on aika hirveää, kun oma tunne punasteluna näkyy läpi ja sitten esimerkiksi toinen sanoo seurustelevansa- kaikki huvin menee. Toisaalta yksikin nainen halusi tehdä minuun vaikutuksen antamalla rintaliiviensä olkainten roikkua, jotta huomaisin hänet ja taaskaan en uskal-tanut tehdä mitään. Mistä saada kokevansa olevan sen verran turvassa että uskaltaa tarttua toisen ”seurustelutarjoukseen”? Haluaisin oikeasti rakastaa ja rakastua johonkin naiseen-en enää jaksaisi tunteiden kieltä-mistä, koska tunteeni ovat oikeat.

Vihani edesmenneeseen isääni on vain kasvanut. Olen vieläkin neitsyt, vaikka kukaan ei varmasti arvaisi. Minkä ikäinen olisi sopiva nainen minulle, joka pystyisi tulemaan asiassani vastaan ja jonka kanssa perustaa vielä perheen? En myöskään tiedä miten naiset suhtautuisivat jos saisin ennenaikaisen siemensyöksyn. Mielelläni haluaisin aluksi kosketella ja masturboida naista ja hän voisi sen myös tehdä minulle jos haluaa.

Kurjaa tämä kyllä on.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi ja rohkeudestasi ottaa yhteyttä. Kerroit, että haluaisit oikeasti rakastua ja pohdit, minkäikäinen nainen olisi sinulle sopiva. Viestistäsi välittyy se, että koet neitsyyden todella rankaksi. Hienoa, että olet lähtenyt hakemaan tilanteeseen apua ja ratkaisua. Se, että osaat sanoittaa tunteesi on jo suuri askel eteenpäin.

Yhteiskunnassamme, jossa seksistä puhutaan paljon, suorituspaineet ovat kovat ja niistä kärsii yhä useampi. Vaikka media antaa ymmärtää naisten kiinnostuvan kokeneista miehistä, ei asia ole näin mustavalkoinen. Erilaisia mieltymyksiä on yhtä monta kuin naisia. Moni voi pitää neitsyyttä viehättävänä piirteenä ujoudesta puhumattakaan.

Kerroit pakenevasi edelleen tilanteita, joissa voisit ihastua kiinnostuksen kohteena olevaan naiseen ja pohdit, kuinka tarttua seurustelutarjouksiin. Uusien ihmisten lähestyminen on monille jännittävää, etenkin jos siihen liittyy seksuaalista kiinnostusta toista osapuolta kohtaan. Lähestymisen voi aloittaa myös pienin askelin, esimerkiksi aukaisemalla oven ja ottamalla katsekontaktin, jos suora lähestyminen tuntuu vaikealta. Hyvä keino harjoitella ihastuksen lähestymistä on aloittaa keskusteluja vieraiden ihmisten kanssa erilaisissa arkisissa tilanteissa. Näin saa lisävarmuutta lähestyä myös mahdollisia ihastuksen kohteita.

Pohdit, ettet kestäisi jätetyksi tulemista ja mietit, miten naiset suhtautuisivat jos saat ennenaikaisen siemensyöksyn. Herkkiä siemensyöksyjä tapahtuu niin kokeneiden kuin kokemattomien keskuudessa. Jos nopea ejakulaatio tapahtuu, voi seksiä jatkaa myös muilla keinoilla. Ennenaikaisessa siemensyöksyssä ei ole mitään naurettavaa. Sitä kuinka toinen osapuoli reagoi tilanteeseen ei voi tietää, mutta on tärkeää pitää mielessä, että itse ei ole tehnyt mitään väärää. Kerroit haluavasi aluksi kosketella ja masturboida naista, ja että halutessaan nainen voisi tehdä saman sinulle. Voit hyvin ehdottaa, että ensimmäisillä kerroilla tutustutte toisiinne ilman yhdyntää.

Parisuhteen solmimiseen ja seurustelun alkuvaiheeseen liittyy paljon epävarmuutta. On tärkeää opetella luottamaan itseensä ja siihen, että kaikki menee niin kuin pitää mennä. Halutessasi voit myös soittaa anonyymisti neuvontapuhelimeemme ja jutella tilanteestasi lisää. Yhteystiedot löydät täältä. Jos epävarmuus tuntuu liian raskaalta, on siitä hyvä käydä juttelemassa ammattilaisen, esimerkiksi terapeutin, kanssa. Epävarmuus on erittäin yleinen aihe hakea apua ulkopuoliselta taholta. Kaikkea hyvää!

Marja Heikkinen & Oona Turunen