Äidin huoneesta löytynyt seksilelu

Löysin äitin huoneesta yhden seksilelun. Jos ymmärsin oikein, se on sellainen pyllytappi. Minulle tuli siitä vähän erikoinen ja paha olo. Miksi äiti haluaisi työntää sellaisen pyllyynsä? Eikö se satu, eikä siinä mielestäni muutenkaan ole järkeä. Tekisi mieli kysyä siitä, mutta en uskalla. Äiti voi olla vihainen, kun olen löytänyt sen.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Oman vanhemman seksuaalisuus voi hämmentää ja nolottaa. Epämukavia tunteita saattaa herätä esimerkiksi silloin, jos jokin seksuaalisuuteen liittyvä asia tulee yllättäen esille. Kyseessä on luonnollinen reaktio. Yleensä tuntemukset tasaantuvat ajan myötä.

Ihmiset pitävät hyvin erilaisista asioista. Muun muassa emättimen ja peräaukon kosketteleminen voi tuntua ihmisistä mukavalta. Joskus koskettelemista on mahdollista tehostaa erilaisilla seksileluilla. Pyllytapin, tai anustapin, tarkoitus on tuoda mielihyvää käyttäjälleen. On olemassa ihmisiä, jotka saavat iloa kyseisten lelujen käyttämisestä eikä asiassa ole mitään pahaa.

Anustapin voi laittaa liukuvoiteen avulla pyllyn sisälle, jos se tuntuu käyttäjästä mukavalta. Välineen ei ole tarkoitus satuttaa. Jos jokin sattuisi, on tärkeää miettiä muita itselleen hyvää mieltä tuottavia koskettelutapoja.

Olisi hyvinvointisi kannalta tärkeää, että voisit keskustella asiasta jonkun kanssa. Ymmärrettävästi äidille puhuminen saattaa pelottaa tai jännittää. Äitisi tuskin silti haluaisi, että asia vaivaisi sinua. Tämän takia asiasta voi kertoa äidille vaikkapa kirjoittamalla paperille tunteistaan. Jos äidin kanssa on hankalaa ottaa asiaa puheeksi, voi tilanteesta jutella esimerkiksi jonkun tutun aikuisen tai terveydenhoitajan kanssa. Näin saa omia ajatuksiaan vähän purettua. Mitään pahaa ei ole tapahtunut ja voit jutella tunteistasi avoimesti. Myös neuvontapuhelimeen saa aina soittaa, keskustelemme mielellämme kanssasi lisää.

Neuvonnan tiimi