Ajatus seksuaalisen korvikkeen tarjoamisesta kaverisuhteessa

Kaverini on seksuaalisesti hyvin viriili muttei ole saanut pimppiä pitkään aikaan ja tullut tästä aika alakuloiseksi. Itse olen bi seksuaali ja haluaisin tarjota hänelle ”korviketta” mutta en oikein tiedä miten uskaltaisin ottaa asian puheeksi. Kaveri tietää kyllä bi seksuaalisuudestani ja on melko läheinen…

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Seksuaalisuudesta puhuminen saattaa tuntua hankalalta. Mukavaa, että teillä on ainakin sen verran avoimet välit, että olette pystyneet puhumaan pimpin saamisesta ja biseksuaalisuudesta. Tällainen tausta voi auttaa puheeksi ottamista.

Jokaisella ihmisellä on omat yksilölliset fantasiansa. Seksuaalisen korvikkeen tarjoamisesta on sallittua fantasioida. Kaikki eivät jaa samoja fantasioita, mutta fantasioistaan on lupa puhua kaverilleen. Toiselle voi esimerkiksi kertoa, että haluaisit tukea kaveriasi tässä elämänvaiheessa. Kaverilta voi myös kysyä, millaista tukea hän kaipaisi eniten. Usein jo kuunteleminen ja toisen henkinen tukeminen auttaa. Mikäli kaveri tuo esiin, että hän kaipaisi tukea seksielämäänsä, voi häneltä kysyä, pystyisitkö sinä auttamaan jollakin tavalla häntä. Hänen vastauksensa pohjalta on mahdollista miettiä, etenetkö ehdotuksesi suhteen vai jätätkö asian fantasian tasolle.

Mikäli kaverin alakulo jatkuu, kannattaa kaveria kannustaa keskustelemaan asiastaan lääkärille tai psykologille. Ihmissuhteisiin liittyvistä asioista voi tulla halutessaan vielä juttelemaan neuvontapuhelimeen.

Neuvonnan tiimi