Aloitekyvyttömyys ja pakkien saamisen pelko

Aloitekyvyttömyys ja pakkien saamisen pelko. Jos kohtaa kiinnostavan tyypin, ja ei uskalla lähteä tekemään aloitetta pakkien saamisen takia, niin miten suhtautua pakkien saamiseen?
Sitä ei itsestä juuri päällepäin näe, kun jotkut ovat jopa ihmetelleet miksen seurustele.
Tiedän että naisten saaminen on itsevarmuudesta kiinni , mutta miten olla itsevarma, jos se kaatuu tähän kierteeseen? On joskus nuorempana ollut muutamia yhden yön juttujakin, mutten tiedä miten siinä onnistuin.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Kuvaamasi tunteet ja mietteet ovat inhimillisiä ja tuttuja monille muillekin. Kuten sanoit, päällepäin ei kukaan voi tietää tai nähdä, mitä toinen ajattelee tai tuntee sisimmässään.

Torjutuksi tuleminen on meille ihmisille pelottavaa, sillä olemme sosiaalisia laumaeläimiä ja kaipaamme yhteyttä toiseen ihmiseen. On siis hyvin ymmärrettävää pelätä pakkien saamista, sillä kyse on varsin perustavanlaatuisesta tarpeesta ihmisyydessä. Tehdessämme aloitteen ja osoittaessamme kiinnostusta toista ihmistä kohtaan, asetamme itsemme haavoittuvaiseen asemaan. Olisiko sinun siis mahdollista suhtautua pelkoosi ymmärryksellä ja myötätunnolla? Miten yleensä lohdutat ja tsemppaat itseäsi silloin, kun kohtaat epäonnistumisia tai vaikeita tunteita?

Millaisissa tilanteissa olet tyytyväinen itseesi ja koet itsevarmuutta? Itsetuntoaan ja itsetuntemustaan on mahdollista parantaa tekemällä niitä asioita, jotka tuottavat arjessa iloa ja onnistumisen kokemuksia. Voit listata esimerkiksi omia hyviä puoliasi tai sinulle tärkeitä asioita ihmissuhteessa ja palata niihin vaikeina hetkinä. Hyvinvoinnille on eduksi myös ajan viettäminen sellaisten ihmisten kanssa, jotka kohtelevat sinua lämpimästi ja hyvin.

Pakkien saaminen ei tunnu mukavalta, mutta omaan suhtautumiseen ja asenteeseen voi koittaa vaikuttaa. Vaikeistakin kokemuksista voi oppia uutta. Aloitteen tekemisen voi ottaa harjoittelun kannalta. Elämään kuuluu myös epävarmuuden ja epäonnistumisten sietäminen ja joskus oma yritys kantaa hedelmää, toisinaan taas ei.

Aiemmat kielteiset kokemukset saavat ymmärrettävästi aikaan varovaisuutta. Mukavaa kuulla, että sinulla on myös onnistumisen kokemuksia takanasi; voisiko niistä saada pohjaa itseluottamuksen kasvattamiseksi tai pystyisikö tilanteista omaksumaan joitakin seikkoja aloitteen tekemisen suhteen? Itsevarmatkin henkilöt saavat pakkeja ja voivat kokea aloitekyvyttömyyttä. Olisiko sinulla mahdollista kysyä neuvoa tai tukea niiltä kavereilta, jotka ovat kokeneet samanlaisia asioita kanssasi tai niiltä, jotka uskaltavat tehdä aloitteita?

Halutessasi voit pohtia, olisiko sinusta turvallisempaa tehdä aloite esimerkiksi netissä kuin kasvotusten. Mitkä muut asiat voisivat lisätä turvallisuuden tunnettasi? Lempeä sisäinen puhe on tärkeämpää kuin itsensä soimaaminen, sillä molemminpuolinen kiinnostus voi olla täysin tuurista ja tilanteesta riippuvaista, siihen ei aina vaikuta onko itsevarma vai ei.

Olet arvokas ja ainutlaatuinen ihminen omana itsenäsi jo nyt. Jos sinusta tuntuu, että pelot tai muut hankalat tunteet kuormittavat sinua liikaa, on esimerkiksi psykologin tai terapeutin mahdollista auttaa kyseisissä tilanteissa. Monia on hyödyttänyt myös tunnelukkoihin tutustuminen. Halutessasi voit tutustua Mielenterveystalon Työkaluja mielen hyvinvointiin -omahoito-ohjelmaan, joka voi tukea omaa hyvinvointia ja vähentää murehtimista. Omista huolistaan on lupa puhua myös neuvontapuhelimessamme tai seksuaalineuvojan vastaanotolla. Olethan rohkeasti yhteydessä uudestaan, jos tilanne painaa mieltäsi.

Neuvonnan tiimi