Apua ujouteen

Olen ollut aina aika ujo. Nyttemmin olen haastanut itseäni mm. käymällä baarissa tai yökerhossa, mutta huomaan, että minulle on ylitsepääsemättömän vaikeaa jutella tuntemattomille, kun kyse on seuranhausta. Haluaisin pystyä lähestymään kiinnostavannäköistä naista. En usko, että pystyn aivan yksikseni tätä solmua ratkaisemaan. Mistä voisin saada apua? Voinko mennä puhumaan tästä esimerkiksi hoitajalle ja saada ohjausta sitä kautta, vai pitäisikö minun kysyä suoraan joltain erityisosaajalta?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Ujoudessa ei ole mitään pahaa ja tuntemattomille ihmisille puhuminen jännittää monia muitakin. Ujous voi kuitenkin harmittaa, jos luonteenpiirre jollakin tavalla rajoittaa omaa elämää.

Kerroit, että seuranhakutilanteissa tuntemattomille jutteleminen on hankalaa. Koetko kuitenkin, että muissa sosiaalisissa tilanteissa uskallat jutella ihmisille? Voit miettiä tilanteita, joissa olet kokenut onnistumisen tunteita toisille keskustellessasi. Tämän jälkeen on mahdollista pohtia, pystyisikö onnistumista tukevia seikkoja yhdistämään myös seuranhakutilanteisiin.

Olet hienosti haastanut itseäsi poistumalla mukavuusalueeltasi käymällä baareissa. Itseään onkin hyvä haastaa välillä astumaan omalle epämukavuusalueelleen. Olisiko baarin sijasta olemassa jokin muu sinulle luontevampi paikka naisille jutteluun? Esimerkiksi netissä tai treffisovelluksen avulla saattaa löytää myös keskustelukumppanin. Netistä voi ylipäätään löytää paljon materiaalia ja neuvoja siihen, mitkä seikat voivat edesauttaa keskusteluyhteyden tai syvemmän ihmissuhteen luomista. Toki eri vinkkien suhteen on huomioitava, että kaikki neuvot eivät välttämättä ole päteviä. Lisäksi eri ihmiset pitävät erilaisista lähestymistavoista. Hyvät käytöstavat auttavat kuitenkin paljon ihmissuhteen muodostamisessa.

Omasta tilanteestaan ja tuntemuksistaan on lupa puhua jollekulle luotettavalle ihmiselle. Ennen oikeanlaisen tahon etsimistä on hyvä miettiä, millaista apua kokee tarvitsevansa. Ujous ei ole sairaus tai este parisuhteen muodostumiselle. Ymmärrettävästi ujous voi kuitenkin vaikuttaa seuranhakuun. Jos koet, että ujous vaikuttaa fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiisi ja sinulla on esimerkiksi tuttu hoitaja olemassa, voi muun muassa hänen kanssaan ottaa tilanteen puheeksi. Myös psykologin kanssa on mahdollista jutella asiasta. Mikäli taas koet, että haluaisit käsitellä asiaa ihmissuhteiden ja etenkin seksuaalisuuden näkökulmasta, voi seksuaalineuvojalle juttelemisesta olla hyötyä. Yksin ei tarvitse ratkaista mainitsemiasi asioita, joten sinua voisi aluksi helpottaa esimerkiksi neuvontapuhelimeen soittaminen. Yhteystiedot saat tämän linkin takaa.

Neuvonnan tiimi