Eka kerta kaduttaa

Menetin neitsyyteni tyhmästi, nyt se kaduttaa ja pelottaa jos se tulee raskaaks touhutippojen takii. Ja mitä jos sillä oli tauteja?

Hei.

Kiitos viestistäsi.

Kurja kuulla, että sinulle on jäänyt ensimmäisestä seksikerrastasi huono mieli. On kuitenkin hieno juttu, että pohdit suojaamattoman seksin seurauksia. Se kertoo siitä, että haluat pitää huolta itsestäsi.

Touhutipat muodostuvat Cowperin rauhasista erittyvästä kirkkaasta nesteestä, joka tulee ulos virtsaputken suusta. Vaikka kyseessä ei ole siemenneste, on mahdollista, että eritteessä esiintyy siittiöitä. Raskaaksitulo on mahdollista siittiöiden päästessä emättimeen. Varmuuden asiasta saa ainoastaan tekemällä raskaustestin. Raskaustestejä saa apteekeista ja isommista ruokakaupoista alle viidellä eurolla.

Yhdyntä ilman kondomia mahdollistaa myös seksitautien tarttumisen, jos toisella tai kummallakin kumppaneista on seksitauteja. Suuri osa seksitaudeista on etenkin aluksi täysin oireettomia ja siksi ainoa keino tarkistaa tilanne on hakeutua seksitautitesteihin. Seksitautitesteissä on syytä käydä aina jos on harrastanut suojaamatonta suu-, emätin- tai anaaliseksiä sellaisen kumppanin kanssa, jonka tautitilannetta et täysin varmasti tiedä. Ilmaisia testejä tehdään mm. terveyskeskuksissa, ehkäisyneuvoloissa sekä sukupuolitautien poliklinikoilla. Jos et ole varma mihin sinun kuuluisi hakeutua, voit soittaa omalle terveysasemallesi ja kysyä lisätietoja.

Vaikka nyt kuvaat, että sinusta tuntuu tyhmältä ja kaduttaa, niin yritä olla itsellesi lempeä. Meidän kulttuurissamme ensimmäiseen kertaan liittyy usein vahvoja mielikuvia ja jopa suorituspaineita. Ehkä ajattelua voisi suunnata enemmänkin siihen, että ensimmäisiä kertoja on useita: esimerkiksi aina uuden ihmisen kanssa seksiä harrastettaessa. Jos kokee, että on menneisyydessään tehnyt virheitä, niin seuraavalla kerralla voi aina tsempata niissä asioissa.

Jos haluat jutella lisää fiiliksistäsi niin voit soittaa maksuttomaan neuvontaamme, jonka viikottaiset aukioloajat löydät täältä. Olet myös tervetullut maksuttomaan neuvontatapaamiseen, johon voi varata ajan täältä.

Kaikkea hyvää sinulle!

 

Maria Vihlman