Emättimen ja vulvan kivut

Hei asiantuntija! Jotta selityksestäni ymmärtäisi jotain: olen ollut poikaystäväni kanssa 2v yhdessä ja olemme kaukosuhteessa(näemme vain viikonloppuisin)

Noin 5kk sitten yhtenä viikonloppuna yhdynnän aikana aloin tuntea ärtymystä, lievää kutinaa ja arkuutta alapäässäni(lähinnä emättimen suulla). Toisella yhdyntäkerralla saman viikonlopun aikana jouduimme keskeyttämään, koska oireista tuli niin voimakkaat. Alapääni oli kauttaaltaan ihan havaumilla ja emättimen suulla oli ”repeämiä”, kipu oli paha.

Ennen tätä viikonloppua olin havainnut hyvin lievää ns kutinaa alapäässä esim vessassa käydessä, mutta en osannut yhdistää vaivoja ennen kuin tilanne oli pahimmillaan eli silloin viikonlopun päätteeksi. Seuraavan viikon toivuttuani ja syytä googlailtuani(jota en tähänkään mennessä ole löytänyt) päätin, että hoidan vaivan kuntoon bepanthenilla ja viikon vagifem – kuurilla.

Kuukauden kuluttua, kun vaiva ei ollut helpottanut soitin terveyskeskukseen ja varasin ajan(en ilmeisestikään saanut sanottua ongelmiani suoraan, koska päädyin saamaan pillerikontrolli ajan käytettyäni päälle vuoden yaz nimisiä pillereitä ja aika tuli postiin vasta kahden kuukauden päästä soitosta)

Kontrollin ajankohtaan mennessä pahimmat vaivat olivat jo menneet ohi, mutta menin kuitenkin kontrolliin ja selitin ongelmani ja seuraavat asiat:

Pillerit ovat toimineet hyvin

Ei ole aiemmin ollut minkäänlaisia ongelmia tai vaivoja alapäässä

En polta

Ei ole ollut aiempia seksikumppaneita(muita kuin nykyiseni jolle minä olen hänen ensimmäinen seksikumppani myös)

Ei ole allergioita tai sairauksia

Minulle myös tehtiin gynekologinen tutkimus ja ongelmi a ei kuulemma vaikuttanut olevan ja kaiken selittämäni jälkeen vastaus li lääkärillä edelleen että kaikki pitäisi olla ok.

Lähdin lääkäristä vaivaani vastauksia saamatta ja nyt kysymykseni kuuluukin:

Ennen näitä vaivojen syttymistä minulla ei ole koskaan 2v seurustelun aikana ollut mitään kuivan tai herkän alapään ongelmia ja vaikka alapää olisikin ollut yhdynnän alkaessa kuiva, mitään kipuja tai repeämiä ei ole koskaan ollut. Kuitenkin tämän yhtäkkisen viikonlopputapahtuman jälkeen alapääni ei ole enään ollut entisellään. Nyt kysynkin että onko enään mitään keinoa saada alapääni siihen kuntoon kun se oli ennen vaivojeni alkamista?

Kiitos jo valmiiksi avusta ja neuvoista.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Kirjoitit, että koit viisi kuukautta sitten alapäässäsi kutinaa ja ärsytystä, ja seksin jälkeen emättimesi suuaukko oli kivulias ja haavaumilla. Oireet voisivat viitata hiivatulehdukseen, jolle esimerkiksi e-pillerit voivat altistaa.

Hiivatulehduksen hoitoon saa paikallisesti tai suun kautta otettavia lääkkeitä apteekista ilman reseptiä. Lääkkeiden käytön lisäksi kannattaa alapäätä pestä säännöllisesti, käyttää hengittäviä alusvaatteita ja välttää runsaan sokerin syömistä. Hiivatulehdus on myös voinut jo rauhoittua itsestään. Sinun kannattaa joka tapauksessa jutella aiheesta terveydenhoitajan tai lääkärin kanssa, jotta saat varmasti oikean hoidon vaivaan. Voit vaikka näyttää sinua hoitavalle terveysalan ammattilaiselle tämän meille kirjoittamasi viestin, jossa kuvaat tilanteesi varsin tarkasti.

Seksissä kannattaa aina käyttää liukuvoidetta. Yhdyntä ilman kehon omaa tai ulkopuolelta lisättyä liukastetta voi rasittaa sukuelinten limakalvoja ja aikaansaada haavaumia.

Lue tästä lisää emättimen ja vulvan kutinasta, kirvelystä ja kivuista.

 

Cecilia Bergström