En tiedä mitä tehdä kun harrastettiin seksiä yhden työn kanssa...

En tiedä mitä tehdä kun harrastettiin seksiä yhden työn kanssa koulun vessassa ja olen siis ysi luokalla ja hän seiskalla tunnemme toisemme hyvin ja olemme ennenkin ollut vessassa koskettelemassa toisiamme ja pussailemassa se on ollut ok molemmille mutta nyt hän teki aloitteen ja veti huosuni alas ja otti itseltään paidan ja huosut pois yms lopulta kaikki loppui siihen kun laukesin hänen tisseille meillä oli kortsu ja seksi oli tosi mukavaa mutta silti jäi outo olo en tiedä mitä tehdä

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Seksin harrastaminen voi herättää monenlaisia tunteita ja kaikki niistä ovat sallittuja tilanteessasi. Oliko kyseessä ensimmäinen kertasi? Ekaan kertaan liittyvät myytit ja esimerkiksi niin sanotun poikuuden menettäminen kun voivat aiheuttaa myllerrystä pään sisällä. Joskus myös julkisella paikalla harrastettu seksi voi tuoda oman lisänsä tuohon outoon oloon, kun kyse on luonnollisesta, mutta kuitenkin vähän julkiselle paikalle sopimattomasta asiasta.

Omista tuntemuksistaan olisi hyvä puhua joko kumppaninsa tai sitten jonkun aikuisen kanssa, jos outo olo ei tunnu katoavan. Kerroit, että seksi tuntui mukavalta, joten yleensä tällaisissa tilanteissa tuo outo olo tasaantuu ajan myötä itsestään. Toivottavasti olosi on jo parempi, meihin voit olla uudestaankin yhteydessä, jos jokin asia jäi vielä mietityttämään.

Maija Nieminen