Esinahkatalin runsas erittyminen sekä kutina terskassa ja esinahassa

Hei.
Minulla ilmeni viikkoa ennen joulua kutinaa terskassa ja esinahassa, lisäksi ns. sissijuuston määrä kasvoi. Itse olen googlettelemalla päätellyt, että kyseessä voisi olla joko tali ihottuma tai hiiva. Hiivakin on aika epätodennäköinen, koska edellisestä yhdynnästä oli silloin kulunut noin kuukausi ja silloinkin käytössä oli kondomi. En ole mitään lääkkeitä tai voiteita käyttänyt ainoastaan lämpimällä vedellä pessyt. Mikä neuvoksi?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Hienoa, että tarkkailet terveyttäsi ja olet jo tutkinut, mikä tilanteesi taustalla voisi olla. Esinahan ja terskan alueella voi joskus esiintyä esimerkiksi mainitsemaasi tali-ihottumaa, johon kuuluu runsas erite esinahan alla sekä kutina. Myös hiivatulehdus voi saada aikaan muun muassa kutinaa. Joissakin tapauksissa seksitauti voi oireilla eri tavoin peniksen alueella. Kerroit kuitenkin, että edellisestä yhdynnästä oli oireiden alkaessa aikaa jo kuukausi ja käytössä oli kondomi. Todennäköisesti kyse ei ole seksitaudista.

Laukaisevaa tekijää voi olla joskus vaikeaa selvittää. Ihottumaa tai hiivatulehdusta voi kuitenkin yrittää välttää käyttämällä hengittäviä ja väljiä (alus)vaatteita sekä välttämällä liiallisia pesuja voimakkaasti hajustetuilla suihkugeeleillä tai -saippuoilla. Peniksen peseminen lämpimällä vedellä onkin hyvä keino puhdistaa aluetta. Alue on myös tärkeää kuivata huolellisesti pesun jälkeen.

Koska oireet ovat jatkuneet jo useamman viikon verran, on varminta jutella asiasta lääkärin kanssa. Tällaiset terveyshuolet ovat tuttuja lääkärille. Halutessasi voit testata etävastaanottoa, jos tilanteen selvittäminen kasvotusten tuntuu hankalalta. Ikävistä oireista ei tarvitse kärsiä. Erilaisten ihottumien tai hiivatulehduksen hoitoon on saatavilla apua esimerkiksi apteekin käsikauppatuotteiden muodossa. Tuotteiden käytöstä voi keskustella lääkärin kanssa tarkemmin.

Neuvonnan tiimi