Fantasia naapurista ja pyllyyn naimisesta

Olen bi utelias mies ja kiinnostunut miesten välisestä seksistä. naapurini on noin 50 vuotias homomies ja avoin asian kanssa.
Haluaisin että hän naisi minua pyllyyn mutten ole uskaltanut ottaa asiaa esille kun en tiedä miten sen esittäisin. Kysäkö suoraan vai selittää tilanne vaiko miten. Miten olisi viisainta toimia tällaisessa tilanteessa?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. On täysin tavallista omata erilaisia seksuaalisia mieltymyksiä ja fantasioita. Joskus seksuaalisuudestaan ja seksuaalisesta suuntautumisestaan voi löytää moninaisia puolia, joiden toteuttaminen saattaa kiihottaa ajatuksen tasolla. Esimerkiksi miesten välisestä seksistä saa haaveilla, jos se tuottaa itselle iloa.

Millaiset välit teillä on naapurisi kanssa? Jos olette hyvissä väleissä, voi olla helpompaa ottaa esiin omat toiveet. Toiselle voi sanoa vaikkapa lukeneensa fantasioista ja kertoa, että on itse huomannut fantasioivansa miesten välisestä seksistä. Voit hieman tarkkailla, miten naapurisi vastaa tai suhtautuu vihjailuihisi. Jos naapurisi vaikuttaa myötämieliseltä, voit ehdottaa asiaasi. Mikäli toinen ei ole innostunut fantasian toteuttamisesta, voi naapurilta kysyä, tietääkö hän ketään, joka voisi olla kiinnostunut kuvaamistasi asioista. Turvallisesta pyllyyn naimisesta voit lukea enemmän täältä.

Omista fantasioistaan saa nauttia myös mielikuvien ja itsetyydytyksen avulla, jos ei uskalla ottaa asiaa puheeksi. Itsetyydytykseen on mahdollista ottaa mukaan myös seksileluja, joilla voi toteuttaa ja tehostaa fantasioitaan pyllyyn naimisesta. Jos haluaisit jutella vielä mieltymyksistäsi ja fantasioistasi, voit aina kääntyä neuvontapuhelimemme puoleen.

Neuvonnan tiimi