Flirttailutaidon kehittäminen

Tuntuu, etten oikein osaa flirttailla ja että minun on vaikea tunnistaa flirttiä. En edes oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä ja miten se olisi luontevaa eikä tuntuisi kiusalliselta toisestakaan. Viime aikoina olen myös miettinyt yrittikö eräs nainen ehkä flirttailla kanssani vai oliko hän muuten vain utelias asioistani. En sitä siinä hetkessä ajatellut. Nuorempana en juuri ollut naisten kanssa tekemisissä, mutta nyt olisi halua löytää kumppani. Mitenhän voisin kehittää itseäni tässä suhteessa?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Flirttailuun ja ihmissuhteiden muodostamiseen liittyvät asiat mietityttävät muitakin. Aina henkilön elekielen tai puheiden tulkitseminen ei ole helppoa. Toisen reaktioita on vaikeaa arvata ja tulkita, vaikka olisi kokenutkin flirttailija. Tässä mielessä ei siis kannata ainakaan liikaa harmitella tuota kohtaamistasi mainitsemasi naisen kanssa. Saattaa olla, että hän halusi kevyesti flirttailla kanssasi, voi olla, että hän oli utelias. Joka tapauksessa voi tuntua mukavalta, että on toisen ihmisen mielestä mielenkiintoinen keskustelukumppani vähintäänkin kanssaihmisen tasolla.

On inhimillistä kaivata kumppania elämäänsä. Voit miettiä omia vahvuuksiasi ja sitä, millä tavoin sinusta olisi luontevinta lähestyä naisia. Mikäli flirttailu on sinulle vaikeaa, voi olla yksinkertaisempaa jutella naiselle ihan tavallisesti. Vaikkapa harrastuksissa ja erilaisissa tapahtumissa voi löytää kivaa seuraa ja keskustelukin saattaa sujua soljuvammin ilman varsinaista ”pakkoa” flirttailuun. Flirttailu voi yksinkertaisimmillaan tarkoittaa toisen silmiin katsomista, toiselle hymyilemistä ja toisen huomioon ottamista kohteliain elein. Yleensä kommunikointi ei epäonnistu edellä mainituin tavoin. Mikäli ilmenisi, ettei toinen flirttailisi takaisin, on silti käytöksellään antanut kohteliaan kuvan itsestään.

Toisen osapuolen viestintää saattaa olla aluksi hankalaa ymmärtää jo senkin takia, ettei ole olemassa mitään yhtä oikeaa tapaa flirttailla. Tilanteessa kannattaa ottaa rauhallisesti ja seurailla esimerkiksi sitä, onko toinen kiinnostunut jatkamaan keskustelua pidempään tai viestittääkö hän katsein tai elein kiinnostustaan. Yleisellä tasolla on oleellista muistaa, että puolet vuorovaikutuksesta tulee vastapuolelta. Jos siis kommunikointi tuntuu vaikealta, ei kyse välttämättä ole sinun taidoistasi. Myös vastapuoli voi kokea flirttailun tai keskustelun omalta kohdaltaan vaikeaksi ja siksi olla vaitonainen. Mikäli juuri kasvotusten keskusteleminen tai flirttaileminen tuntuisi hankalalta, on mahdollista yrittää harjaannuttaa taitojaan esimerkiksi netin treffipalstoilla tai treffisovellusten kautta. Lisäksi yksi vaihtoehto on kokeilla netin kautta kirjekaverille kirjoittamista. Kirjoittamalla on mahdollista kehittää keskustelu- ja flirttailutaitojaan hiljalleen kotoa käsin. Jos asia jotenkin mietityttää tai vaivaa sinua, voit soittaa neuvontapuhelimeemme, jossa voit avata tilannettasi laajemmin.

Neuvonnan tiimi