Genitaaliherpes ja seksin aloittaminen uudessa suhteessa

Hei! Olen tutustunut ihanaan mieheen, mutta…Hän kertoi heti ennen ensi tapaamista, että hänellä on 4 vuotta sitten saatu 2-tyypin genitaaliherpes, joka oireilee toistuvasti estolääkityksestä huolimatta. Me emme ole edenneet seksin asteelle tapailussa. Nyt mietin, että onko suhteella tulevaisuutta tämän viheliäisen viruksen takia. En haluaisi saada tartuntaa. Itselläni on huuliherpes, tosin sitä ei ole selvitetty onko ykkös vai kakkostyyppiä. Mikä neuvoksi?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Herpes simplex -virusta on kahta erilaista tyyppiä. Nämä tyypit ovat HSV-1 ja HSV-2, joista HSV-1 useimmiten aiheuttaa huuliherpeksen ja HSV-2 genitaaliherpeksen. Molemmat virukset voivat kuitenkin saada aikaan esimerkiksi huuliherpeksen tai genitaaliherpeksen. On ymmärrettävää, että herpestartunnan mahdollisuus huolettaa. Herpes on hyvin yleinen virus, joten ette ole ainoita tilanteessanne. Hienoa, että mies on avoimesti jutellut terveydentilastaan. Kommunikaatio ja avoimuus terveyteen liittyvissä asioissa onkin tärkeää.

Herpekseen liittyviä asioita on luonnollista punnita suhteen jatkoa miettiessään. Herpesvirus itsessään ei ole este parisuhteen muodostumiselle tai yhteisen seksielämän aloittamiselle. Mikäli seksiin edetään, on kuitenkin hyvä pyrkiä suojautumaan kondomilla tai suuseksisuojalla seksin eri muotojen aikana. Myös estolääkitys vähentää viruseritystä, joten tieto asiasta voi pienentää huolta seksin harrastamisen aikana.

Seksi on myös paljon muutakin kuin yhdyntää. Jos juuri yhdyntä ja siihen liittyvät tartuntariskit ovat suurimpana huolena tällä hetkellä mielessä, kannattaa pohtia, voisitteko nauttia yhdessä esimerkiksi käsillä toteutetuista hyväilyistä. Voitte hankkia molemmille myös henkilökohtaiset seksilelut, joita toinen voi liikutella tai ohjailla mielihyvän saavuttamiseksi. Niin hyväilyissä kuin lelujenkin käytössä kannattaa huomioida hyvä hygienia ja se, ettei leluja vaihdella keskenään. Olisi suositeltavaa, ettei seksiä harrastettaisi silloin, kun toisella on oireita. Oireisena aikana kannattaa toista silti huomioida jollakin muulla tavalla hellien.

Mukavaa, että olette saavuttaneet ainakin jollakin asteella keskusteluyhteyden herpekseen ja seksiin liittyen. Oletko pystynyt juttelemaan huolistasi kumppanillesi? Olisi hyvä, jos uskaltaisit ottaa asian puheeksi hänen kanssaan, kuitenkaan toista syyllistämättä. Olette tässä yhdessä ja varmasti kumpikin toivoo, etteivät herpestartunnat välity eteenpäin toiselle. Jos teitä kiinnostaa, on tähän artikkeliin koottu tietoa herpesviruksesta ja seksuaalisuudesta. Sekä edellä mainitusta artikkelista että tästä blogitekstistä voisi olla teille apua miettiessänne seksuaalisuuden toteuttamista suhteessanne.

Tilannettanne on lupa pohtia harkiten. Pohtimista voi helpottaa myös ammattilaisen kanssa jutteleminen. Voitte jutella esimerkiksi lääkärin kanssa miehesi terveydestä ja selvittää tarkemmin yhteistä tilannettanne. Lisäksi keskustelu seksuaalineuvojan, seksuaaliterapeutin tai pariterapeutin vastaanotolla voi helpottaa selvittämään omia ajatuksia.

Neuvonnan tiimi