Hei,

Olen 18v miehenalku. Voisi sanoa että ihastunut minun lukiossa samalla luokalla olevaan poikaan, jonka kanssa olemme hyviä ystäviä. Ihastukseni lähti siitä kun hänen serkkunsa sanoivat että minä ja tämä poika oltaisiin rakastuneita. Olin tuntenut aikaisemminkin häneen jotain vetovoimaa mutta luulin sitä vain kaveruudeksi. Hän sanoi myös silloin kun häntä sanottiin homoksi olevansa hetero niin että se kuulosti huijaukselta. Sitten minusta alkoi tuntua että olisin rakastunut häneen. Kun hänen serkkunsa kertoivat että me oltaisiin rakastuneita tämä poika alkoi ottamaan etäisyyttä vähän kuin hän esittäisi että ei pitäisi minusta kaverina. On ollut myös muita homouteen viittaavia piirteitä hänessä. Voiko tämä kertoa jostain, olen tosin aika varma että hän pitää myös minusta. Tämä poika on myös aika lapsellinen ja vähän oikukas ja katsoo homoja kuin he olisivat huonompia ihmisiä kuin heterot. Enkä myöskään tiedä miten voisin saada hänet tunnustamaan tunteitaan. Onko vinkkejä?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Mukavaa kuulla, että olet löytänyt kivan ihmisen elämääsi ja olet asian kanssa sinut.

On vaikeaa sanoa näin netin välityksellä, millaisia tunteita tällä toisella pojalla on sinua kohtaan tai kokeeko hän itsensä homoseksuaaliksi. Onko homoseksuaalisuus sinun kohdallasi jotain, jonka olet tiedostanut vasta nyt vai onko esimerkiksi tämä ihastuksesi tietoinen seksuaalisesta suuntautumisestasi? On hienoa, mikäli olet jo tutustunut itseesi ja seksuaalisuuteesi, jolloin tiedät mitä haluat ja toivot tulevaisuuden suhteilta. Voihan kuitenkin olla, että jos hän on homoseksuaali, asia on hänelle vielä sellainen, että tunteita tarvitsee työstää, ennen kuin asian uskaltaa kohdata avoimemmin. Vaikka hänellä olisi tunteita sinua kohtaan, voi siis ottaa aikansa, ennen kuin hän tunnustaisi tunteensa. Saattaa myös olla, että kiirehtimällä hän vetäytyy enemmän kuoreensa, eli rauhallisesti eteneminen saattaa olla hänelle sopivampi tapa lähestyä koko asiaa.

Oletteko tällä hetkellä kaverillisissa väleissä vai onko tilanne nyt sellainen, että hän välttelee sinua? Olisihan sitä nimittäin voinut kysäistä, olisiko hän halunnut tehdä viikonloppuna/lomalla jotakin kivaa ja vähän sen aikana miettiä, millaisin aikein ja tuntemuksin ollaan liikenteessä. Luulisi, että hän haluaisi nähdä, jos on kiinnostunut sinusta. Voit vaikka sanoa muutaman kohteliaisuuden tai flirttailla ihan vähän tapaamisen aikana. Liikaa ei kannata kuitenkaan näin tehdä, mikäli toinen ei olekaan samoin ajatuksin liikkeellä tai oma seksuaalinen suuntautuminen on vielä hämmennyksen aihe. Ehkäpä on hyvä varautua siihen, että hän ei välttämättä ensimmäisenä tunnusta tunteitaan, vaan se jää sinun tehtäväksesi. Tätä ei kuitenkaan voi etukäteen tietää kukaan. Parhaiten tietysti tilanne saattaisi mennä niin, että nauttisitte vain toistenne seurasta ja antaisitte päivän tuoda eteen sen, mitä se sitten tuokaan, ettekä miettisi tilannetta liikaa.

Toivottavasti saisit tunteillesi vastakaikua, koska olet varmasti kiva poika. Ja kävipä miten vain, olet yhtä kokemusta rikkaampi. Mikäli haluat keskustella vielä asiasta, voit olla yhteydessä joko Setan palveluihin tai soittaa meidän neuvontapuhelimeemme. Tsemppiä paljon tilanteeseesi ja ihania yhteisiä hetkiä!

Neuvonnan tiimi