Hei. Olen 15v poika. Muutin uudelle paikkakunnalle noin vuosi sitten....

Hei. Olen 15v poika. Muutin uudelle paikkakunnalle noin vuosi sitten. kesällä tutustuin yhteen toiseen poikaan. Ollaan tällä hetkellä parhaita kavereita hänen kanssa. Kuitenki toivoisin että hän pystyisi kertomaan minulle jos hänellä on jotain, en vaan tiedä miten hän uskaltaisi puhua mulle lisää. Ja sitten esimerkiksi saunassa hän peittelee itseään paljon. Miten voisin kertoa hänelle ettei hänen tarvitse hävetä kehoaan mun seurassa ja onko se ok? Meillä on molemmilla kuitenkin murrosikä alkanu.

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Todella mukavaa, että olet löytänyt hyvää seuraa uudella paikkakunnalla. Vaikutat huomaavaiselta henkilöltä ja on hienon ystävän merkki, että yrität tehdä kaverisi olon mahdollisimman luontevaksi seurassasi.

Murrosikä on vaikeaa aikaa ja jokaisella se näkyy vähän eri tavalla, niin fyysisellä kuin psyykkisellä tasolla. Jokaisen itseilmaisuun vaikuttavat monet muutkin asiat ja useasti esimerkiksi se, miten kotona tai lähipiirissä puhutaan asioista tai vaikkapa ollaan saunassa, näkyy meissä myöhemmällä iällä. Voi siis olla, että kaverisi ei ole tottunut olemaan alasti toisten aikana tai ei käy saunassa toisten kanssa. Lisäksi murrosiän muutokset voivat aiheuttaa epävarmuutta, joka voi karista vasta vuosien myötä. Saattaa myös olla, että hänen kotonaan ei niin paljon puhuta tai avauduta asioista kuin mihin itse olet mahdollisesti tottunut. Tähän kaikkeen kaverisi osaisi varmasti vastata paremmin, mutta kaikki eivät välttämättä ole kovin pohdiskelevia tai pitävät syvimmät ajatuksensa itsellään.

Uskaltaisitko kysyä tältä kaveriltasi ihan suoraan, onko kaikki hyvin tai toivoisiko hän, että juttelisitte joistakin asioista vähän perusteellisemmin? Joskus aika saattaa jo itsestään tehdä tehtävänsä ja esimerkiksi pidemmän ystävyyden aikana voi huomata, kuinka kaveri on vuosien saatossa hiljalleen avautunut vähän enemmän, kun on huomannut, miten itsekin uskallat puhua asioistasi. Omalla esimerkilläsi voit osoittaa, että olet luottamuksen arvoinen ja on ihan sallittua puhua kaverinsa kanssa ja olla saunassa alasti.

Jos asia painaa kovin, voit miettiä esimerkiksi jonkun aikuisen kanssa, miten voisit saada kaverisi tuntemaan olonsa turvalliseksi seurassasi. Myös maksuttomaan Poikien Puhelimeen voi soittaa, jos kaipaa aikuisen mielipidettä. Toivottavasti vietätte jatkossakin kaverisi kanssa monia kivoja hetkiä.

Maija Nieminen