Hei. Onko realistista odottaa, että kun löytää puolison, seksiä voisi...

Hei. Onko realistista odottaa, että kun löytää puolison, seksiä voisi olla sen jälkeen joka ilta?

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Seksin määrä ja halu seksiin vaihtelee kunkin elämän sekä parisuhteen aikana. On tavallista, että suhteen alussa, etenkin jos osapuolet kokevat seksuaalista vetovoimaa toisiaan kohtaan, seksiä on usein. Joillakin seksiä voi olla joka päivä tai useammankin kerran päivässä.

Kun suhde on kestänyt hieman pidempään, on tavallista, että seksin määrä vähenee verrattuna alkuaikoihin. Tämä on hyvin yksilöllistä, kuten seksiin ja seksuaalisuuteen liittyvät asiat yleisestikin ovat. Seksiin liittyvät tarpeet voivat olla hyvin erilaiset suhteen eri osapuolilla. Vaikka itse olisi halukas seksiin joka päivä, ei kumppani välttämättä ole. Seksistä ja siihen liittyvistä toiveista on hyvä keskustella, niin että molemmilla olisi mahdollisimman tyytyväinen olo. Vaikka seksi toisen kanssa ei aina olisikaan mahdollista, on sooloseksiä, eli seksiä itsensä kanssa mahdollista tehdä.

Parisuhteessa, ja elämässä ylipäätään, tulee välillä vaiheita, jolloin seksi ja kiinnostus siihen voi olla ikään kuin tauolla tai huomattavasti vähäisempää. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi muuttunut elämätilanne; muutokset työssä, asumisessa, opiskelussa, perheessä, psyykkisessä tai fyysisessä terveydessä ja niin edelleen. Seksuaalisuus elää ja muovautuu elämäntilanteen mukaan. Joillakin seksiä ei ole ollenkaan, ja he ovat tyytyväisiä suhteeseen siitä huolimatta.

Neuvonnan tiimi