Hei. Tarvitsisin jonkin käytännöllisen keinon nettiseksi ja -chattiriippuvuudsta eroon pääsemis...

Hei. Tarvitsisin jonkin käytännöllisen keinon nettiseksi ja -chattiriippuvuudsta eroon pääsemiseen. Teen toimistotyötä, joten olen paljon koneella, mikä ei tee tälle riippuvuudella lainkaan hyvää. Tarvitsen siis apua niihin hetkiin, kun töissä on tylsää ja meinaan eksyä johonkin chattiin pervoilemaan. Vapaa-ajaltani olen ongelman oikeastaan jo saanut poistettua..

Hei.

Kiitos kysymyksestäsi. Nettiseksi itsessään on täysin okei. Tilanteessa jossa nettiseksi aiheuttaa enemmän harmia kuin iloa, on hyvä miettiä, että mitä tilanteelle voisi tehdä. Tämän pohdinnan olet selvästi jo aloittanutkin.

Mukavaa, että olet löytänyt jonkin tavan ratkaista asian vapaa-ajallasi. Millaisia tapoja käytät tuolloin ja voisiko jotakin tapaa soveltaa myös työaikana? Olet analysoinut tilannettasi tarkasti ja havainnut, että nettiseksin tarve syntyy nimenomaan sellaisina hetkinä, joina sinulla on töissä tylsää. Voisitko tylsinä hetkinä töissä tehdä jotakin muuta virkistävää, nousta esimerkiksi ihan pois näytön äärestä vaikka jaloittelemaan, käydä juomassa lasin vettä tai vaihtaa työkaverin kanssa muutaman sanan? Myös erilaisia seksuaalisen materiaalin estämiseen liittyviä ohjelmia on toki saatavissa tietokoneelle. Tällä hetkellä keskustellaan paljon ihmisten halusta rajoittaa ylipäätään netinkäyttöä, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa vietettyä aikaa. Tällaisistakin keskusteluista saattaisi löytyä joitakin vinkkejä ja toimintatapoja.

Jos haluat jatkaa tilanteen pohtimista ammattilaisen tuella niin voisit soittaa neuvontapuhelimeemme sen päivystysaikana tai varata ajan maksuttomaan neuvontaan. Toivottavasti löydät sinulle sopivan ja hyvinvointiasi lisäävän toimintatavan.

Neuvonnan tiimi